Negatiivinen testi ja Tyhjyys..

Minä en tiedä, mitä ajatella, tuntea tai kokea näinä päivinä. Puhaltaako joku suuri tuuli minut jatkamaan eteenpäin.. Tekisi mieli vaan nollata ja unohtaa.. Menkat oli jo myöhässä ja jotenkin sitä rupee kuvittelemaan että joko nyt.. Mutta sitten sitä tipahtaa rähmälleen omista pilvi linnoistaa.. Kunpa voisi ottaa vaan lomaa omasta itsestään, edes hetkeksi..

Tiistai aamuna kävelen toiveikkain askelin verestä otettavaan raskaustestiin.. linnut laulelee elämä hymyili vielä hetken.. se pieni toivon kipinä.. Päivällä puhelin soi.. ajattelin jo että tiedän mikä tulos on.. kun näin sen numeron vilkkuvan ruudulla.. Vastaan.. - Kyllä tää valitettavasti Negatiivinen on tää testi. .. Syvä hiljaisuus. Tuska ja raastava tarve huutaa koko maailmalle, KUKA VITTU PÄÄTTÄÄ MUN PUOLESTA saanko olla äiti?!?! ei väkisten. Turhautuminen vaihtuu hiljaisuudesta pettymykseen. Yritän hymyillä. Maailmalle näytän kaiken olevan hyvin.. kävelen suoraan työhaastetteluun PÄIVÄKOTIIN jossa tunnen kuinka sydämeni itkee verta. Hymyilen ja kerron kuinka tämä työ on minulle tärkeää ja kuinka paljon tahdonkaan juuri teille töihin.. Tahdon.. ja tahdon.. tahdon olla töissä tarvitsen töitä tarvitsen rahaa että pystyn taas jatkamaan hoitoja syksyllä.. :( Hoitoja. :( niin väsyttävä ajatus.. piti pitää ajatusten mukaan kesäloma näistä.. mutta hmm.. yritän.

Kun tuntee olevansa yksinäinen ja tyhjyys sisälläni kalvaa..  Vihaa ja tuskaa, jotenkin tunnen että olen todella vihainen, vaikka ei ole mitään syytä.. Tää viikko on saanut minut miettimään itseäni, lukemaan tekstejäni taaksepäin joista suurin osa ei ole julkaisu kelpoisia koskaan. jos koskaan saan julkaistua edes osan niistä joskus.. maailma alkaa avautua, ja minä, koska ne tekstit on niin täynnä tunnetta, jota kukaan ei pysty koskaan käsittämään.. Menneisyys. Se puhdas ihana tie. Kivinen kun karikko ja täynnä isoja vuoria joita on joutunut rämpimään ylitse tai kaivaen kivi kiveltä tunnelia läpi tähän hetkeen..

Olen onnellinen ihanasta rauhallisuutta huokuvasta miehestäni.. Mutta jotenkin tunnen tekeväni häntä kohtaankin väärin. miksi minä viallinen luontokappale teen toiselle ihmisille yhden maailman tärkeimmän asian vaikeaksi.

Kuuntelin ajatuksiani siitä miten toiset kohtaavat meidän lapsettomuuden.. Ja tiedän kuinka vaikea on kohdata ajatusta mitä sanoa seuraavaksi.. Katselen hieman haikeana facebook päivityksiä joita raskaana olevat ystäväni kirjoittavat..Lisäävät kuvia joka päivä kuinka pieni tytteli kasvaa tai poika oppi käännähtämään selälleen.. Kuinka kertovat että äitiys on maailman paras asia tai sitten yksityisellä saan viestin että osaa kuvitella kuinka rankkaa äitiys on kun eihän sinulla ole lapsia! Kuinka valitus että äitiys on pilannut heidän elämän että ei voi mennä ja tulla enään miten huvittaa..
Kuvittelen joskus itseni heidän tilalleen, mutta ymmärrän, minun elämässä on muuta sisältöä kuin äidiksi tulo..

Joskus mietin että ymmärtääkö kukaan tilannettamme.. ja sain myös kuulla että minulle yksi rakkaimmista ihmisistä ei voinut iloita muiden raskaudesta kun ajatteli meidän tilannetta? en tunne että se on minulta pois jos muu kokee onnea...jos minulle ei haluta kerto raskaudestaan sen takia että pahoitan mieleni satuttaa myös.. Kyllähän se ajatus välillä sattuu, osaan onnitella ja iloita. Itkeäkkin ilosta, mutta niin häilyvä on raja pettymyksen ja loputtomalta tuntuvan odotuksen odottamisesta..
Nyt mietin kuka lähtisi  nollaamaan minun kanssa tilanteen, suurin osa ystävistäni on nykyään äitejä.. pieniä lapsia kotona. Nyt yksin mietin kenen kanssa lähden. Kuka voisi olla hetken jossain muussa hetkessä kuin äitiys. ´Sillä tiedän, jos joku heistä lähtee iltaa istumaan.. Uskon että tiedätte mikä on puheen aihe sinä iltana..

Ajatus mihin lopetan tänään kirjoittamiseni.. Miten ihminen voi kaivata ja ikävöidä näin paljon jotain, mitä ei vielä ole edes olemassa ? Henkinen sortuminen ja sydämessä tuntuva puristus.. on jotain mitä en toivo kenellekkään. Se tunne kun katsoo peilistä itsestään ja näkee silmistä kuinka sydän itkee.. Se tyhjyys jota moni ei edes huomaa. Välillä siellä on onnen pilkahduksia. olen positiivinen henkilö normaalisti. mutta vain minä tiedän mikä siellä sisällä sydämesä on. Roihuava palo.

Clomi kierto..

Vähän tietoa tästä kierrosta

Kp1 : 15.5.2012 ja perus ketutus menkkojen alkamisesta
Kp3: 1 Clomi naamaan
Kp6: Pohdintaa että miksi nippailee vatsaa
Kp7: Kuumia aaltoja, hermot kireellä viides clomi.
Kp8: Itkuherkkä. Ketuttaa, miettii mitähän tästä taas tulee
Kp9: hällä väliä fiilis. ei muita tuntemuksia.
Kp 10: munasarjoissa paineen tunnetta
Kp 11: Naistenpoli folliikkeli ultra. muutama kaunis rakkuala yksi 14mm joka hyvä ehdokas.. oviksen tikuttaminen alkaa
Kp12: Nippailu jatkuu
Kp13: Ovulaatio testi plussa
Kp15: kuumia aaltoja, yksityiselle inseminaatioon... Ei sattunut.. mutta illalla alko älyttömät tärinä kivut ja supistukset.. ->yö valvoen -> ensimäinen terolut
Kp16: Kivut jatkuu supistukset voimenee, kippurassa olemista
Kp 17: Kivut helpottaneet vain tärähtelyä liikunnan yhteydessä.
Kp 19: Hälläväliä fiilis
Kp23:  Menkkamaista jomottelua viimeinen terolut. Alavatsalihakset jumissa kiristää
Kp 24: Väsyttää vituttaa nälättää ketuttaa. Alavatsa kipiä
KP26: alavatsa kireä ja turvonnut olo, ruokamaistuu
Kp27: eiliset oireet jatkuvat, ARMOTON NÄLKÄ, suklaata tahtoo!
Kp28: Oottelee ihmeissää menkkoja, stressaa ahistaa, itku herkkä, hellyys pula, ahdistus
KP29: Raskaustesti näytteen ottokeskuksella... Herkkä fiilis.. tuloksia odotellessa..

RASKAUSTESTI!

Tää kierto on kyl niin kummallinen.. menkat on nyt siis myöhässä useemman päivän.. viime to loppu terolutit ja tänä aamuna kävin tekee labralla raskaustestin...MITEN VOI OLLA NÄIN PIINALLISTA odottaa tuloksia siitä.. huh huh! jännittää ja pelottaa vaikka sydän tietää jo etukäteen et Nega sieltä kuitenkin tulee.. Kun ei vaan jaksas enään edes toivoa.. Mut toivosta ei luovuta.. ei ainakaan vielä.

häilyvä on raja pettymyksen ja loputtomalta tuntuvan odotuksen odottamisesta.. ja niistä aiheutuvan tuntemuksien raja.. 

Täydellisyyttä tavoitteleva ja tunteeton julma?

Tunnen välilläni olevani kyyninen, tunteeton julma niistä ajatuksista mitä päässäni pyörii, tai välillä välinpitämätön siitä mitä nyt oikeesti tunnen sisälläni. On päiviä, jolloin mieleni on tyyni ja varovaisen toiveikas mutta välillä olen turhautunut. Ja keksin koko ajan kaikkea uutta joka antaisi minulle mahdollisuuden unohtaa tämän edes hetkeksi. Keksin uusia keinoja selvityä arjesta ja ajatuksesta että elämästäni puuttuu jotain.. 

Joku voi ajatella että olen täydellisyyttä tavoitteleva.. ja se että ilman lastakin voisi elää.. Ja että mitä valitan turhasta, tai sanonnat että heiiii nythän te voitte nyt matkustella ihan niin paljon ku haluutte,  saatte paljon omaa aikaa ja saatte nukkua pitkään tai olla välittämätä kuka hoitaa lasta sillä aikaa jos olette yhdessä elokuvissa tai elämässä on muutakin sisältöö kuin lapsi.. Ja kyllä, näin ajattelevat ne jotka ovat kohdannut oman onnen.. Onhan tietenkin niitä jotka ovat vapaa ehtoisesti lapsettomia.. Mutta on myös meitä.. jolla olisi niin iso tunne siitä että olisi paljon jaettavaa rakkautta lapselle, lapselle jota ei ole. Joten enne kun tulee sanomaan että on onni olla lapseton ja lapsetomalla ei ole oikeutta tuntea kaipuuta elämään jossa olisi lapsi perheessä mukana, muistakaa se voi sattua enemmän kuinka mikään mitä itse olet kokenut.

Joka kuukaus Ovulaatiota odotellessa, on monesti mennyt kierto niin että on yrittäny olla miettimättä.  On mennyt paljon rahaa siihen että kuukaudesta toiseen tikutaen ovulaatiota sitä hetkeä kun olisi se otollisin hetki saada pieni ihme aluilleen, mutta muutaman viikonpäästä huomaa, ei, ehkä tehtiin jotain vääriin.. mennyt rahaa hoitoihin ja lääkkeisiin ja sitten ihmiset tulee kysyy että teillähän on varmaan rahaa kun ei mee rahaa edes lapsiin.. Voi nyt perkele sanon minä.. Nyt odottaen testausa.. minussa on kaikki valmiina ihmeelle, kierto kiertäen kehossani ja odottaen tunnetta.. ja ajatus siitä. ”Hei, lapseni, tulisitko jo luoksemme olet niiin tervetullut, ihan koska haluat. Äiti rakastaa ja sinua odotetaan kovasti. Me rakastamme sinua jo nyt, enemmän kuin kukaan voi kuvitella. Enemmän, kuin mitä edes itse osaamme kuvitella..."

Nyt kuljetaan realistisena eteenpäin ja tietoisena että uusi pettymys voi tulla seuraavalla kerralla ja seuraavalla kerralla, mutta kuitenkaan luopuen toivosta ja siitä että joskus vielä on meidän vuoromme..  Emme kulje pääpilvissä ja katsomme mitä elämällä on meille annettavaa. Elämme hetkessä ja siinä mitä tämä hetki voi meille tuoda..
Sinua odottaen...

Henkinen harppaus

Tuntuu kuin olisin kasvanut viidessä vuodessa ison harppauksen, henkisesti vanhemmaksi, vahvemmaksi ja  fyysisestikkin naisellinen kroppani ei ole niin sileä ja lapsen kasvoinen kuin ennen..En tiedä koenko jotain ikäkriisiä.. olen ajatellut jo useamman vuoden että kun täyttää 25 vuotta on lähempänä omia viisi kymmppisiä kun omaa syntymää, mutta kuukausi ennen 25 vuotis syntymäpäivääni en ole enään kokenut mitään kriisiä, olen pikemminkin ylpeä iästäni.

Nyt 26 vuotiaana Huomaan että elämä on jättänyt minuun jälkiään, on arpia on pieniä uurteita ihossa fyysisiä merkkejä aikuisemmasta ihmisestä. Huomaan katsovani ylpeydellä kasvojani ja silmiäni, omaa tyyliäni ja persoonaa, minä ole tämä ihminen nyt ja tässä. Ja olen ylpeä siitä.. Olen ylpeä kehostani jossa on virheitä, on selluliittiä, ja poskissani on hymykuopat.. olen niistä ylpeä. Kehossani on puute naisellisuudesta, jonka tahtoisin vielä joskus muuttuvan.

Naisellisuuden ja naisen kehon yksi tärkeä asia on tuoda uutta maailmaan.. onnen siemenen kasvattaminen.. Mutta silti jaksan toivoa.. Tämä on minun elämäni, minun kehoni, elän tässä vielä monen monta vuotta, kohtelen sitä hyvin hemmottelen. Välillä ehkä saastutan sitä pauheuksilla, mutta olen myös ylpeä että olen päässyt moneesta paheestani eroon..

Miksi moni puuttuu toisen ihmisen ulkonäköön, joku itse joutuu asumaan siinä kropassa.. Miksi siitä ei voisi silloin vaan olla ylpeä.. ja jos ei ole niin muokata siitä sellainen että siinä itse viihtyy.. Niin minä tein.. ja voin sanoo näin -35kg /puolvuotta köykäsempänä. Että ite siihen voi vaikuttaa.. tosin.. olen huomannut että olen nykyään myös pinnallinen..Katon äärimmäisen lihavia ihmisiä nenän varttani pitkin ja ihmettelen.. Että miksi he ei tee itselleen mitään.. miksi ihminen vääristää oman peilikuvan ja väittää vielä että on terve.. Voin sanoo että itekkin varjouduin sen taakse vuosiksi..kunnes tajusin. Olen sotanorsu.. ;) ja sen jälkeen taistellen niitä kiloja vastaan...

Onnellisuus on sitä että hyväksyy itsensä sellaisena kun on? 

Lapseton perhe?

Aina välillä löydän itsestäni  halun kirjoittaa jotaikin ajatuksia ylös.. Lähinnä on ideana ruveta keräämään ajatuksia oikeita ja vääriä tuntemuksia itselleni henkilökohtaisesta, mutta arasta asiasta kuin lapsettomuus. Lisään tähän myös pätkiä, joita olen vuosien varrella rustannut paperille..mutta ikinä en saanut kirjoitettua mitään järkevää ylös...

Miltä tuntuu tuntea olevansa äiti ilman lasta. Ns. tyhjäsyli jossa olisi paljon rakkautta juuri sille jota vuodesta toiseen vaan rakastaa mutta ei saa.. Tunnetta siitä että saat lapsen rinnallesi ja siitä kuinka se onkaan syntynyt kahden ihmisen rakkaudesta se pieni hento ihme... Toivon että tätä kautta lähimmät ystävät kelle annan tän näkyviin ehkä ymmärtävät tuntemuksiani paremmin.

Olen yrittänyt olla monesti ajattelamatta asiaa, mutta kun tunnen että se syvällä sisimmässäni kaihertaa minua päivästä toiseen, siitä asiasta puhuminenkaan ei helpota oloani vaan  se on ja pysyy sisälläni.. on siis kokeiltu kaikki luontaiset konstit, greippimehukuureista asiasta miettimättömyyteen. akupunktiot sun muut on jopa käyny mielessä. hermoratahierontakin joskus kokeiltu, uskomatonta mitä kaikkee tullut kokeiltua...

Takana on siis kaksi kiperää henkisesti tuskallista keskenmennyttä ihmettä. Meillä olisi kaksi pientä lasta, 9 ja 4v  jos kaikki olisi mennyt niin kuin asioiden toivoisi.. Pienen elämän alku joka onkin sitten vain päättynyt siihen pelättyyn, siihen turhautumiseen, pettymykseen, kipuun.. jota pienetkin sanat voivat hajottaa.. Olen taas enkelilapsen äiti..

Eniten koskee kyselyt... Miksi teillä ei oo lapsia. No millon te teette lapsen. Jokos sitä ollaan meinattu raskautua? diipa daapa. ja eikö teidänkin olisi jo korkea aika.. huoh..  Ei, ei ole meidän aika. Ei tänään ei vielä. Mutta miksi se on niin vaikea kerta toisille.. Kun vaan tekisi mieli huutaa vasten kasvoja että se ei vaan kaikille ole niin helppoo!! ja että se ei ole vain itsestä kiinni.

Raivosin, kirosin itkin, miksi annoin itseni jo uskoa että olisi jo meidän vuoro. Uskoa että tästä kierrosta se tapahtuu saada olemattomia raskausoireita tai kuvitelmia siitä et sisälläni voisi kasvaa ihme joka muuttaisi koko elämämme.. mutta niin vain kiroan kuukaudesta toiseen, pettymyksestä ja toivottomuudesta toiseen koko helvetin elämäni,  uskoni siitä että hyvä rakastava perhe jolla olisi antaa rakastava koti jollekkin ihmeelliselle ja rakastattevalle pienelle..   jos sitä ei siis olekkaan tarkoitettu niin.

Tulee tunteita miksi on aina muiden vuoro, tiedän emme ole yksin tässä kaikessa. Mutta koko ajan tuntuu että lapsia sikiää kaikialle. Tunnen onnea heidän puolestaan , mutta välillä tunnen katkeruuden ja pettymyksen.. vaikka tuntuu että se ei ole oikein. Tulee päiviä kun olet kaupassa ja pelkästää raskaana olevan naisen näkiminen saa nousemaan kyyneleet silmiin kuinka voi olla oikeesti kateellinnen jostain isosta raskausvalaasta? Välillä ne tunteet menee pois tuntee onnen muiden onnesta..

Sitten tulee taas hetki olet vaikka syömässä ravintolassa vieresessä pöydässä on lapsi perhe.. äiti isä pari lasta.. ja pieni vauva.. kuulet kun iloisena lapset höpöttelevät, pienin lapsista saa äidin sylissä juoda tuttipullossa maitoo.. Mitä itsellä pyörii mielessä? Voisiko noille lapsi perheille olla oma suljettu huone jossain syrjässä, ettei näkisi toisen ylenpalttista onnea, heidän arkea. Joita he eivät itse pidä ihmeellisenä.  Miten se voisi merkitä toiselle naiselle jotain niin suurta tunnetta toinen ei edes ymmärrä mitä onko ollaan lapseton.. Edes se että he tajuaisivat kuinka onnekkaita he ovat.. Havahtua tämän kaiken kesken, nälkä katosi... poistua paikalta.. ja tuntea että jotain puuttuu..  voiko missään olla rauhassa.

Nyttemmin on jo paremmin.  Haikeus ja suru, hiljainen hyväksyntä ja vähittäinen luottamus elämään, vaihtelevat arjen tasapaksuuden kanssa. Siitä että joskus voisi saada oman pienen pyörii mielessä. Nyt on  usemman vuoden pyörinyt suurena osana mielessä ja ajatuksissa ajatus adoptiosta.. Antaa jollekkin pienelle ihmeelle koti.. Olla äiti ja isä jollekkin joka kaipaa perhettä.. Vai onko biologisuus se asia jota siihen haluaa.. Tunne siitä että tahtoisin lapseni kasvavan 9kk sisälläni olisi side jota ei kukaan muu voi kokea kuin äiti ja lapsi..

Ihmetellen eteenpäin...

willing to see and feel and hear open heart

Miksi suurin osa vieläkin maailmassa ajattelee, että lapsen saavat kaikki ne jotka haluavat.. ja juuri silloin kuin haluavat? Onko elämä sarjakuvaa vai jotain draama näytelmää.. Ei tätä ole etukäteen käsikirjoitettu... Vai onko? Onko jossain olemassa oikeesti esim herrä God joka päättää kuka täällä saa olla äiti ja kuka ei?!

EI KAIKKI OLE AINA ITSESTÄ KIINNI!

Huuto, joka tulee kaikuna takaisin

Kesäkuun alku.. Nautin auringosta, hetkestä itseni kanssa. Viikonloppu on ohitse.. Istuin iltaa kaverini kanssa.. Jutellen.. Jutellen suuresta asiasta, josta monelle en ole jutellut.. Puhumme elämästä, minun elämästä minun unelmasta. Koen tunteen, että voin kertoa vapautuneesti mitä minä tunnen. Kuinka tuntuu siltä että tekisi mieli huutaa täysiä ja kertoo koko helvetin maailmalle miten jotkut asiat voikaan olla epäreiluja!

Näen lihavia naisia, oma painonpudotus ja sen tuoma varmuus siitä että pystyy mihin vaan saa kysymään mielessään, miksi nuo ei tee mitään. Nään raskaana olevia naisia.. Naisen joka työntää lastenrattaissa kahta pientä lastaan, maha pystyssä. Noinko helppoa se on?

Minun huutooni ei tarvitse vastausta, en tarvitse sääliä. Välillä tunne vaan sydäntä särkevää kipua välillä paskat välitän siitä mitä tunnen, kun tuntuu siltä etten tunne enään mitään... Ajatukset ovat minun oma piilopaikkani, sinne ei pääse kukaan. Siellä on minun tuskani, siellä on minun salaisuuteni, siellä on minun muistoni, siellä on minun onneni ja ilon aiheeni. Tämä tulee viemään aikaa.. Aikaa ajatuksille.. Sitä en tiedä vielä kuinka pitkä matka tämä taival on.. voin sanoa.. Että kivinen tie näkyy takana.. toivon, että kivet pienenisi ja tuntuisi samettiselta hiekalta jalkojeni alla.. Ehkä vielä joskus.

Kesäkuun alku... Pitkä odotus...

Ensimmäinen hieman suuntaa antava teksti.. lapsettomuudesta, tyhjästä sylistä ja elämän kokoisesta menetyksestä.. Tunteesta mikä menee aaltoilevana läpi päivien. Tunteesta kun välilä luopuu toivosta ja välillä on olo että ei edes kiinnosta lapset.. Tunteesta kun lapsi on mielessä ja kokee olevansa äiti. Vaikka onkin lapseton sellainen..

Lapsettomuutta on takana kauan, niin kauan että sen laskemiseen joutuu pysähtymääm, tuntuu että viikot vaihtuu kuukausiin kuukaudet vuosiin.. Ensimmäinen lapsettomuus poli käynti oli 2008. Eli neljä vuotta sitten.. Sitä enne toistuvaa yritystä oli ollut jo puoltoista vuotta eli ovulaatiota tikuttaen ja kalenteria kytäten.. ja sitäkään ennen ehkäsy ei ole ollut mukana vuodesta 2003 kohta 10 vuotta selittämätöntä tietämättömyyttä.. Mistä kiikasta.. kun mistään ei löydy syytä ja kaikki näyttää olevan kummassakin osapuolessa normaalisti..

Vuodesta toiseen joka kuukaus laskemme kiertopäiviä, tikutamme ovulaatiota, odotamme ja ihmettelemme. Lapsettomuuslääkäri on positiivisella asenteella... kuus pitkää vuotta takana. Kuinka monta pitkää vuotta edessa..

Ensimmäinen keskenmeno 2002 lokakuussa (tietämätön raskaus, mutta silti henkisesti maailman romautti, askel askeleelta nyt vahvempana. ) Toinen varhaisen alkuraskauden km toukokuussa 2007. Näistä voisi kirjottaa jossain vaiheessa oman tekstin, kun niissä on niin paljon, että tähän tekstii viitsi sitä tunkea.. Kahden pienen enkelin - Lapseton äiti

Moni sanoo, että lopettakaa yrittäminen niin tuut raskaaks.. rentoudu elä stressaa.. Kyllä, sitäkin on yritetty, mutta ei ole helppoa unohtaa, kun kaikki muistuttaa asiasta... Ja kuitenkin naisen kehossa tapahtuvat muutokset tuovat mieleen joka kk sen, että ei tästäkään kierrosta... Mutta minkäs teet.. Mieltä se kaihertaa, milloin on meidän vuoro. Mitä teen väärin. Tai siis kun saisi selvyyden mistä tämä johtuu???




Missä "vaiheessa" mennään juuri nyt...

Olen marraskuusta 2011 aloittanut clomifen lääkityksen ja sen seurana terolut säännöllistämään kuukautis kiertoo.. Joka kuukauden seuranta ultrat rasittavat, kun lääkärin suusta kuuluu sanat, täällä on kaunis munarakkula kypsynyt ovulaatio on varmaa tän ja tän välisenä aikana.. Kohdun limakalvo on paksuuntunut sopivasti, kaikki näyttää hyvältä. Jotenkin jo siinä vaiheessa miettii seuraavaa kiertoa ja sitä että millon ne menkat taas alkavat.. Vakuutus ei korvaa hoitoja joka kierrosta monta sataa euroa, ja mitään syytä ei löydy.

Nyt on neljä kiertoo odotettu Inseminaatioon pääsemistä.. Kierto on aina osunut viikonlopulle.. MITEN VOI OLLA NELJÄ KIERTOO ja ovulaatio .. lauantaina.. huh huh. Mutta nyt jänskät paikat edessä ensimäinen IUI on tehty nyt 28.05.2012 ja 12.6 on tarkoitus testailla näytteenotto keskuksessa.. Jotenkin joka päivä menee niin vuoristo rataa että ajatus on jo että negahan se sieltä tulee.. Eipähän tipahda niin korkialta alas kun valmistautuu siihe.. Mutta se pieni toivon kipinä.. Se pieni joka välillä mahanpohjassa aiheuttaa pienen pieniä perhosia.. Ne ilon kyyneleet jotka vaihtuu sadasosa sekunneissa pettymyyden kyyneleiksi.. Pysähdyn, rauhotun, kuuntelen, Ei mitään hätää.
Inseminaatio on nyt sitten yhdistettynä ovulaatio indukstioon, eli juuri tuohon clomifen lääkitykseen joosa munasolun irtoamiseen ja kasvamiseen vaikutetaa hormooneilla..

Jos nyt tästä ei tärppää.. 

sitten tulee muutaman kuukauden tauko.. "kesäloma" voin kertoo että sillon ei tarvii kysellä mietinkö, EI en mieti.. menen elän ja vaikka bailaan koko kesän.. Mutta ei en mieti.. Tai ainakin siihen pyrin.. Olen yrittänyt vähentää stressaamista. ei se siitä stressaamalla parane.. Oon myös huomannut sen että kesän lähestyminen on tuonut mulle muuta ajateltavaa, tuntuu että tahtois olla koko ajan menossa joka paikkaan, yrittää unohtaa koko asian kauhialla tekemisen määrällä.. Pohtinut myös sitä että en voi mennä töihin koska siellä on liikaa aikaa pysähtyä miettimään tätä.. Tosiaan, siinä se.. miettimisen aihe.. TYÖ. Se kun tuntuu että kaikki odottaa että miks et ole töissä. Jotenkin ei kiinnosta edes hakea.. Lastenohjaaja? Entä ne päivät töissä mitä tulee kun tuntuu et sydän revitään rinnasta. Se kun pidät vauvaa töissä sylissä ja ajatukset rupee pyörimään, ne hetket tulee ja menee.. Tiedän että olen hyvä työssäni ja pärjään lastenparissa todella hyvin.. Mutta se tunne, mistä ei voi puhuu kellekkään.. Kukaan ei vaan tajua kuinka paljon töissä oleminen vie mun voimia. Katsotaan sitten myöhemmin..  Kyllähän sitä jo sinne kaipaakin... Koska kyllä rakastan töissä oloa.. Kauhean ristiriitasta olla.. Minä.

( iui eli inseminaatio, hyvä havainnollistaminen miten se tapahtuu on tässä videossa jonka löysin youtubesta: IUI )