Tästä kierrosta, kesän tauon jälkeen on taas hoidot lähteny rullaamaan..
Clomit kierron 3.-7 päivät, Kp 11 ovulaatio tikuttamisen alottaminen , KP 13 Ultraus.. pari kaunista munarakkulaa, hyvän näköinen ja paksuinen kohdun seinämä.. Kaikki näyttää olevan hyvin.. missään ei mitään vikaa.. oletettu ovulaatio kp 16, Kp 14 ovulaatiotesti näytti hymynaaman.. soitto yksityiselle ->samana päivänä inseminaatio.. mies hoitamaan aamupäivällä omat hommansa.. Koomisen puhelun saatuani vessasta löytyneistä jättiläis pikkuhousuista ja hirveen näköisestä korsetista joiden pitäs auttaa asiaa.. Menen nauraen puolen päivän aikaan. Näytteenlaatu hyvä. Missään ei ongelmaa? Terolutit saa jättää tästä kierrosta pois koska kierto säännöllinen..
Seuraavana päivänä alavatsa hellä, kohdunkaula ärtynyt, tärähtely kipua. Kunpa pienokaiseni saisit alun... silittelen vatsaa iltaisin.. Josko nyt? Kuulen hengitykseni äänen, kuulen kuinka sydämeni lyönnit tuntuvat rinnassa.. Nyt vain odotan.. Milloin pääsen testaamaan... En toivo liikoja. en jaksa tipahtaa taas liian korkealta. Oikeastaan joka toinen hetki olen varma että nyt on onni meillä. toisena hetkenä epätoivo ja se tunne että ei taaskaan vallitsee minut.. vuodet vierii.. mitään ei tapahdu..
maanantai 24. syyskuuta 2012
torstai 20. syyskuuta 2012
Viime syksystä tähän syksyyn..
Sain noin puoltoista vuotta sitten tietää että veljelleni joka on pitkään tahtonut lasta on tulossa pieni ihme maailmaan.. Sitten siitä viikko eteenpäin sain kuulla että siskolleni on tulossa vauva... Syys vauvoja.. samana päivän iltapäivällä sain viestin läheiseltä ystävältäni, hän kertoi heille tulevan ....syysvauvan..
Muistan kun 2010 uutenavuotena ystävänä mies sanoi että rupeevat yrittämään toista lasta. Tehdään toinen lapsi? hmm.. Entä jos se ei onnistuisikaan?. mutta kuinka ollakkaan raskaus alkoi vuode alussa ja helmikuussa sain kuulla ilouutisen ja että kaikki on mennyt hyvin... Se sai sen kuulostamaan helpolta...Tiesin siis, että he yrittävät ja olen aavistanut, että hän on pian raskaana. vain muutama kuukausi.. Olen onnellinen heidänkin puolestaan..Mutta en olisi tahtonut kuulla totuutta... Juurikun kaikki on sisälläni sekaisin ja rikki..
Jokaisen heidän kolme sanaa sai minut tolaltaan, rikkoi tasapainon ja todellisuuden ja harhautti raiteilta. Onko tämä totta? Millon on meidän vuoro.. Whuuuutumps. koko historia oli siinä, minä ja me, yrityksen kuukaudesta toiseen, keskenmenoni ja muiden onnistumiset. Katkeruus, suru ja viha. onnellisuus. Niin pienestä se oli kiinni.
Kaikki nämä kolme vauvaa syntyivät terveenä ja syksyllä.. Pieniä yksivuotiaita.. hmmm.. synttäreitä toistensa jälkeen.. Tämän jälkeen syntyi vielä monta pientä ihmettä.. mutta muille. ei meille.
Miten helvetin pitkään niitä vielä riittää, kun puhelimeni soi joku laittaa viestiä ja haluaa kertoa jotain..tunnen ajatukseni sanovat että teillekkinkö. Tarvitsenko todella näitä kaikkia peilejä ympärilleni, jotka muistuttavat minua päivästä toiseen siitä että itse tahtoisinkaan mahani kasvavan tai siitä tuoksusta mikä ihanasta pienestä vauvasta tulee..
Päiväni menevät korvissa suhisten ja useasti kuunnellen muiden onnea kuinka hienot rattaat ja vauvan nutun he ostivat.. Minäkin ostin.. Ostin pienen vaalean nutun pienillä vaaleilla nallen korvilla.. ostin pienet töppöset ja pienen nutun.. Rahalla ei saa ostettua onnea rahalla saa ostettua vaan haave kuvaan tarvittavia tavaroita.. Kuinka paljon voikaan rakastaa ja toivoa?
Saan kuulla ystäviltäni pyyntöjä joiden masut kasvavat että jatkossakin pitää yhteyttä yhtäpaljon.. kyllä minä yritän.. niiin haluaisin itsepintaisesti kohdata heidät,vauvan tulon vauvavalmistelut, kuulla neuvola käynnit.. nähdä kasvavan vatsan kuulla ehkä joskus sydän äänet.. Tänä vuonna en ole enään varma pystynkö siihen.. Annanko siihen itsellani mahdollisuuden ? Kohtaanko ajatuksen silmästä silmään, että olemmeko me heitä jotka eivät itse saa kohdata ja tuntea tuota suurta asiaa..Mikä on seuraava askel minne päin astua.. Ajatukseni eivät kanna eteenpäin.. on vain suuri musta aukko pään sisällä ja odottava tyhjyys.... Entä jos tästä kierrosta?
Muistan kun 2010 uutenavuotena ystävänä mies sanoi että rupeevat yrittämään toista lasta. Tehdään toinen lapsi? hmm.. Entä jos se ei onnistuisikaan?. mutta kuinka ollakkaan raskaus alkoi vuode alussa ja helmikuussa sain kuulla ilouutisen ja että kaikki on mennyt hyvin... Se sai sen kuulostamaan helpolta...Tiesin siis, että he yrittävät ja olen aavistanut, että hän on pian raskaana. vain muutama kuukausi.. Olen onnellinen heidänkin puolestaan..Mutta en olisi tahtonut kuulla totuutta... Juurikun kaikki on sisälläni sekaisin ja rikki..
Jokaisen heidän kolme sanaa sai minut tolaltaan, rikkoi tasapainon ja todellisuuden ja harhautti raiteilta. Onko tämä totta? Millon on meidän vuoro.. Whuuuutumps. koko historia oli siinä, minä ja me, yrityksen kuukaudesta toiseen, keskenmenoni ja muiden onnistumiset. Katkeruus, suru ja viha. onnellisuus. Niin pienestä se oli kiinni.
Kaikki nämä kolme vauvaa syntyivät terveenä ja syksyllä.. Pieniä yksivuotiaita.. hmmm.. synttäreitä toistensa jälkeen.. Tämän jälkeen syntyi vielä monta pientä ihmettä.. mutta muille. ei meille.
Miten helvetin pitkään niitä vielä riittää, kun puhelimeni soi joku laittaa viestiä ja haluaa kertoa jotain..tunnen ajatukseni sanovat että teillekkinkö. Tarvitsenko todella näitä kaikkia peilejä ympärilleni, jotka muistuttavat minua päivästä toiseen siitä että itse tahtoisinkaan mahani kasvavan tai siitä tuoksusta mikä ihanasta pienestä vauvasta tulee..
Päiväni menevät korvissa suhisten ja useasti kuunnellen muiden onnea kuinka hienot rattaat ja vauvan nutun he ostivat.. Minäkin ostin.. Ostin pienen vaalean nutun pienillä vaaleilla nallen korvilla.. ostin pienet töppöset ja pienen nutun.. Rahalla ei saa ostettua onnea rahalla saa ostettua vaan haave kuvaan tarvittavia tavaroita.. Kuinka paljon voikaan rakastaa ja toivoa?
Saan kuulla ystäviltäni pyyntöjä joiden masut kasvavat että jatkossakin pitää yhteyttä yhtäpaljon.. kyllä minä yritän.. niiin haluaisin itsepintaisesti kohdata heidät,vauvan tulon vauvavalmistelut, kuulla neuvola käynnit.. nähdä kasvavan vatsan kuulla ehkä joskus sydän äänet.. Tänä vuonna en ole enään varma pystynkö siihen.. Annanko siihen itsellani mahdollisuuden ? Kohtaanko ajatuksen silmästä silmään, että olemmeko me heitä jotka eivät itse saa kohdata ja tuntea tuota suurta asiaa..Mikä on seuraava askel minne päin astua.. Ajatukseni eivät kanna eteenpäin.. on vain suuri musta aukko pään sisällä ja odottava tyhjyys.... Entä jos tästä kierrosta?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)