Valmistauduin lähtemään inseminaatioon.. Maaginen päiväkö?
on vierähtäny tovi kun olen kirjoitellut.. voimat on ollut aika poissa ja todella vaikeat kaksi viikkoa takana.. Mutta onneksi nyt rupeaa vähän helpottamaan..yritän tuossa taas jossain vaiheessa kirjoitella ajatuksiani ja kuulumisiani.. Kiitos myös blogini seuraajille ja kiitos kannustavista kommenteista.. ne ei välillä auta, mutta on myös ihana lukea niitä kohtalon toveri kertomuksia.. Tän vuoden vertaistuki ryhmää ei enää ole .. viimeinen tän vuoden ryhmä jäi itseltäni välistä..
siispa-
Maanantaina oli poli aika eli kontrolli ultra.. kaikki näytti täydelliseltä.. kaksi kaunista munarakkulaa 18 ja 20mm.. ja 12 mm kohdun limakalvo.. ja oletetusti lääkärin mukaan ovis olisi ollut torstaina...sanoin että olen varma että on aiemmin.. outoa miten on tottunut kuuntelemaan kehoaan... no kuinka ollakkaan tiistai aamuna clearblue hymyili iloisesti ja eikun varaamaan yksityiselle inssi aikaa... no niin tänään se siis oli..sattu vielä tällä hohdotetulle päivälle... Nyt vaihteeksi odotellaan mutta nyt mennään hieman ilman odotuksia.. yritän olla jopa miettimättä ;) kuinkahan se onnistuu...
Hyvää joulunodotusta kaikille! ja voimia.. tiedetään kuinka voi olla lapsettomalle vaikeaa tämä joulun aika.. "perhe ja lasten juhla"
keskiviikko 12. joulukuuta 2012
torstai 29. marraskuuta 2012
Usva
Tuska sisälläni, miksi sitä ei hengiltä saa. Tahdon kaiken olevan helpompaa, mutta miksi kaikki menee aina sieltä mistä aita on korkein...
Tahtoisin vaan, että olisi helpompi hengittää...
perjantai 23. marraskuuta 2012
Voimavara?
Lapsettomuus voi jossain vaiheessa parisuhdetta olla voimavara, Yhteinen projekti johon kumpikin on sitoutunut, niin fyysisesti kuin henkisesti... Mutta lopulta se voi ollakin kauhea kauhutarina elämän suurin tragedia joka on joka hetkessä läsnä. Se on asia johon ei itse pysty vaikuttamaan vaan pitää antaa aikaa. Viikot vaihtuvat kuukausiksi. Kuukaudet vuosiksi, vuodet vuosi kymmeniksi...
Se tunne, että joku muu jossain päättää puolestasi saatteko olla perhe. Kenellä on oikeasti oikeus päättää, kenellä on oikeus tulla äidiksi ja isäksi? Ja sitten pohditaan adoptiota. Joo ei sitä projektia voi aloittaa samaan aikaan kun hoidot on käynnissä.. Hoidoissa voi viedä vuosia ja sitten kun siirrytään adoptio jonoon voi mennä toiset kymmenen vuotta, Kyllä tämä on yhden sortin odottamista. Välillä tulee jo tunne että onko tämä oikeesti nyt tämän kaiken arvoista. Mutta aina se loppu tulos.. on se.. Tahdomme oman rakkaan pienen nyytin joka on meidän oma. meidän lapsemme, Rakkautemme "hedelmä"
Voiko tämä ahdistus ja epäoikeudenmukaisuuden tunne helpottaa ennenkö tämä on ohi? Milloin tämä sitten on ohi? Silloin kun hoidot on käyty? Olenko valmis luopumaan hoidoista missä vaiheessa? Olenko valmis luopumaan biologisen lapsen toivosta? ja siitä että saan kantaa sisälläni maailman kauneinta asiaa? - Tätä tilannetta voi yrittää ymmärtää, mutta entä jos se ei vaan mene tajuntaan asti?
Mielen ja oman elämän hallinta kivun keskellä on välillä rankkaa. Välillä jopa pelkään menettää järkeni. Tämän vuoden puolella olen huomannut muuttuvani todella paljon ihmisenä. Olen tullut pinnallisemmaksi ja tunteettomaksi kaikkien tunnepurkauksieni keskellä. Välillä tosiaan huomaan että en tunne enään mitään, kunnes jostain ne tulee kuin tsunamin lailla takaisin mukaan elämään. Olen välillä ajatellut että en ole enään oman elämäni "herra" annan virran kuljettaa...Ulkoinen minäni hymyilee ja antaa ulkoisesti ymmärtää kaiken olevan hyvin, en tahdo ihmisten näkevän tuskaani joka sisälläni valitsee.. Se tunne kun huomaat pitäväsi toisen lasta sylissä ja tunnet kuinka oma sydän itkee kaipuuta. Mietin myös että huomaako minusta ulkopäin että olen viallinen luontokappale. Olen tullut tulokseen. Konkreettisesti tämä on vain minun sisällä oleva asia, mun yksityinen asia jota ulkoa päin ei näe.
On olemassa paskoja päiviä ja sitten niitä vähemmän paskoja päiviä.. Hetken tie on kevyt? ... kaksin kulkea.. : Linkki
On olemassa ilosia asioita ja asioita jotka tuo minulle elämään onnellisuuden tunteita, mutta se on totuus, että se ei poista sitä tuskaa jota tyhjyys sisälläni aiheuttaa...
Se tunne, että joku muu jossain päättää puolestasi saatteko olla perhe. Kenellä on oikeasti oikeus päättää, kenellä on oikeus tulla äidiksi ja isäksi? Ja sitten pohditaan adoptiota. Joo ei sitä projektia voi aloittaa samaan aikaan kun hoidot on käynnissä.. Hoidoissa voi viedä vuosia ja sitten kun siirrytään adoptio jonoon voi mennä toiset kymmenen vuotta, Kyllä tämä on yhden sortin odottamista. Välillä tulee jo tunne että onko tämä oikeesti nyt tämän kaiken arvoista. Mutta aina se loppu tulos.. on se.. Tahdomme oman rakkaan pienen nyytin joka on meidän oma. meidän lapsemme, Rakkautemme "hedelmä"
Voiko tämä ahdistus ja epäoikeudenmukaisuuden tunne helpottaa ennenkö tämä on ohi? Milloin tämä sitten on ohi? Silloin kun hoidot on käyty? Olenko valmis luopumaan hoidoista missä vaiheessa? Olenko valmis luopumaan biologisen lapsen toivosta? ja siitä että saan kantaa sisälläni maailman kauneinta asiaa? - Tätä tilannetta voi yrittää ymmärtää, mutta entä jos se ei vaan mene tajuntaan asti?
Mielen ja oman elämän hallinta kivun keskellä on välillä rankkaa. Välillä jopa pelkään menettää järkeni. Tämän vuoden puolella olen huomannut muuttuvani todella paljon ihmisenä. Olen tullut pinnallisemmaksi ja tunteettomaksi kaikkien tunnepurkauksieni keskellä. Välillä tosiaan huomaan että en tunne enään mitään, kunnes jostain ne tulee kuin tsunamin lailla takaisin mukaan elämään. Olen välillä ajatellut että en ole enään oman elämäni "herra" annan virran kuljettaa...Ulkoinen minäni hymyilee ja antaa ulkoisesti ymmärtää kaiken olevan hyvin, en tahdo ihmisten näkevän tuskaani joka sisälläni valitsee.. Se tunne kun huomaat pitäväsi toisen lasta sylissä ja tunnet kuinka oma sydän itkee kaipuuta. Mietin myös että huomaako minusta ulkopäin että olen viallinen luontokappale. Olen tullut tulokseen. Konkreettisesti tämä on vain minun sisällä oleva asia, mun yksityinen asia jota ulkoa päin ei näe.
On olemassa paskoja päiviä ja sitten niitä vähemmän paskoja päiviä.. Hetken tie on kevyt? ... kaksin kulkea.. : Linkki
On olemassa ilosia asioita ja asioita jotka tuo minulle elämään onnellisuuden tunteita, mutta se on totuus, että se ei poista sitä tuskaa jota tyhjyys sisälläni aiheuttaa...
torstai 22. marraskuuta 2012
Tunteet usvan seassa sekaisin...
Olen pitkästä aikaa pysähtynyt miettimään kokonaisvaltaisena "projektina" tätä kaikkea,,, mihin kaikkeen tämä todella vaikuttaa vaikka ei itse niin tahtoisikaan.. sehän vaikuttaa kaikkeen...
Tunteet on yhtä sekoitusta..Jännittää kun odottaa, ei tahtoisi toivoa liikoja pettymysten takia, mutta aina jossain on se toivon kipinä..Välilllä kaikki tuntuu mahdottomalta, pelkästää herääminen uuteen aamuun, välillä taas tuntuu että aivan kaikki oln mahdollista..
Henkisesti tämä on ollut pitkä taival, elämä on näyttänyt mulle varjopuolensa vuosien varrella.. Miksi kaikesta pitää tulla niin vaikeaa.. Joskus huomaan olevan aivan pohjalla.. mutta löydän vielä kuopan pohjalta lapion ja kaivan syvemmälle.. sitten löydän puuta josta rakennan tikkaat kunnes huomaan, että rakennus taitoni eivät olekkaan kovin hyvät..
Niinkuin lääkäri taannoin sanoi minulle, että pitää ajatella positiivisesti, eikä siirtää ajatuksia liian kauas..., mutta jotenkin olen niin tottunut pettymää. Ei saisi kun elää tässä hetkessä, mutta silti on jo tunne, että ensi kierrostakaan tai hoidosta ei mitään tapahdu..Tosin joka kierrosta on se hetki kun on aivan varma, että nyt oon niiin raskaana ja nyt musta tulee äiti ja kuvittelee oireet ja lopulta tajuaa kuinka säälittävää olikaan itsensä iloita jostain joka ei vaan ole tarkoitettu meille.
Epätoivon tunteet ja suuren suuret pettymykset ovat kuin varjo auringon tiellä. Koskien kaikkia viime ajan tapahtumia. Mietin ihmisten eritapoja surra ja purkaa asioita. Kuinka tämä vaikuttaa ihmissuhteisiin sekä siihen läheminpään suhteeseen...
Minä tunnen tunteellisena ihmisenä äärettömän isoja tunnemyrskyjä, joita yritän välillä painaa mieleni syövereihin. Välillä en näytä edes miehelleni kuinka masentunut ja ahdistunut olo minulla on. Hymyilen ja pakenen todellisuutta. Mieheni ei jää juurikaan miettimään asioita, ei pysähdy miettimään eikä anna niille valtaa.. Terapoi itseensä harrastuksiensa parissa Hän ei vajoa synkkyyteen ja toivottomuuteen.. Välillä jopa mietin tuntuuko tämä sille ihan saman tekevältä, kunnes taas huomaan hänen kiinnostuvan asiasta. Kysyn missä mennään ja mikä fiilis. Saan vastaukseksi, miksi käyttää voimansa siihen, kun voi vaan kulkea virran mukana. Sitä minäkin haluiaisin. Ja yritän.
Välillä toivon itsekkin olevani helpompi luonne, ja se rauha joka virtaa miehestäni on uskomatonta. Hän tukee minua hiljaisin elein. Mukana polilla huomaan hänen kiinnostuneena kuuntelevan lääkärin teorioita, siitä että meillä on mahdollisuus. Hoitojen alkaessa juttelemme hetken asiasta, muuten asiasta ei keskustella juurikaan, muutakun silloin kun minä pahoittelen tunteitten vuoristo rataa ja hormoonien sivuoireitten kiroamista. Jotenkin tämä tuntuu niin oudolta. Kun kaikki hoidot konkreettisesti tehdään naiselle, miehen tehtäväksi todella vaan jääkin se että toimittaa "tavaransa" ajoissa paikalle. Tämä kaikki saa välillä tunteet, että kuinka epäoikeuden mukainen maailma on, miksi en voi olla vaan normaali, missä on vika.. Oma minä kuva normaalista hedelmällisestä naiseudesta muuttuu. Pitääkö minun olla tässäkin asiassa niin perkeleen erinlainen.
Lapsettomuus hallitsee elämää, joka tilanteissa, se on joka hetkessä mukana vaikka itse sen ei niin tahtoisi olevan. Miettien kaikkia keinoja mitä on yrittänyt. tupakoimattomuudesta greippimehu kuureihin, vyöhyketerapiasta stressaamattomuuteen ja yrittämättömyyteen... ei se vaan seuraa mukana... Aamulla kun avaat telvision ensimäisenä siellä pomppii lasten ohjelmat. Voi kun voisi vaan istahtaa oman pienen kanssa katsomaan tuota . Syödessä aamupalaa, avaat lehden jossa joka toisella sivulla mainostetaan lasten vaatteita taikka leluja. Töissä ollessaan (työskentelen yläkoululla) huomaat jakaessa oppilaille kokeita kotiin vietäväksi. Ja sitten niihin vanhempien allekirjoitus. Pysähtyy miettimään sitäkin hetkee, kuinka vaan odottaa sitäkin hetkeen että oma lapseni toisi koulusta kokeen johon saisin huoltajana kirjottaa nimeni. Käsittämätöntä, mutta totta. Asioita joissa ei ole koskaan kuvitellut olevan sen suurempaa tarkoitusta muuttuu täysin mielessä asiaksi jolla onkin suuri merkitys....
Tunteet on yhtä sekoitusta..Jännittää kun odottaa, ei tahtoisi toivoa liikoja pettymysten takia, mutta aina jossain on se toivon kipinä..Välilllä kaikki tuntuu mahdottomalta, pelkästää herääminen uuteen aamuun, välillä taas tuntuu että aivan kaikki oln mahdollista..
Henkisesti tämä on ollut pitkä taival, elämä on näyttänyt mulle varjopuolensa vuosien varrella.. Miksi kaikesta pitää tulla niin vaikeaa.. Joskus huomaan olevan aivan pohjalla.. mutta löydän vielä kuopan pohjalta lapion ja kaivan syvemmälle.. sitten löydän puuta josta rakennan tikkaat kunnes huomaan, että rakennus taitoni eivät olekkaan kovin hyvät..
Niinkuin lääkäri taannoin sanoi minulle, että pitää ajatella positiivisesti, eikä siirtää ajatuksia liian kauas..., mutta jotenkin olen niin tottunut pettymää. Ei saisi kun elää tässä hetkessä, mutta silti on jo tunne, että ensi kierrostakaan tai hoidosta ei mitään tapahdu..Tosin joka kierrosta on se hetki kun on aivan varma, että nyt oon niiin raskaana ja nyt musta tulee äiti ja kuvittelee oireet ja lopulta tajuaa kuinka säälittävää olikaan itsensä iloita jostain joka ei vaan ole tarkoitettu meille.
Epätoivon tunteet ja suuren suuret pettymykset ovat kuin varjo auringon tiellä. Koskien kaikkia viime ajan tapahtumia. Mietin ihmisten eritapoja surra ja purkaa asioita. Kuinka tämä vaikuttaa ihmissuhteisiin sekä siihen läheminpään suhteeseen...
Minä tunnen tunteellisena ihmisenä äärettömän isoja tunnemyrskyjä, joita yritän välillä painaa mieleni syövereihin. Välillä en näytä edes miehelleni kuinka masentunut ja ahdistunut olo minulla on. Hymyilen ja pakenen todellisuutta. Mieheni ei jää juurikaan miettimään asioita, ei pysähdy miettimään eikä anna niille valtaa.. Terapoi itseensä harrastuksiensa parissa Hän ei vajoa synkkyyteen ja toivottomuuteen.. Välillä jopa mietin tuntuuko tämä sille ihan saman tekevältä, kunnes taas huomaan hänen kiinnostuvan asiasta. Kysyn missä mennään ja mikä fiilis. Saan vastaukseksi, miksi käyttää voimansa siihen, kun voi vaan kulkea virran mukana. Sitä minäkin haluiaisin. Ja yritän.
Välillä toivon itsekkin olevani helpompi luonne, ja se rauha joka virtaa miehestäni on uskomatonta. Hän tukee minua hiljaisin elein. Mukana polilla huomaan hänen kiinnostuneena kuuntelevan lääkärin teorioita, siitä että meillä on mahdollisuus. Hoitojen alkaessa juttelemme hetken asiasta, muuten asiasta ei keskustella juurikaan, muutakun silloin kun minä pahoittelen tunteitten vuoristo rataa ja hormoonien sivuoireitten kiroamista. Jotenkin tämä tuntuu niin oudolta. Kun kaikki hoidot konkreettisesti tehdään naiselle, miehen tehtäväksi todella vaan jääkin se että toimittaa "tavaransa" ajoissa paikalle. Tämä kaikki saa välillä tunteet, että kuinka epäoikeuden mukainen maailma on, miksi en voi olla vaan normaali, missä on vika.. Oma minä kuva normaalista hedelmällisestä naiseudesta muuttuu. Pitääkö minun olla tässäkin asiassa niin perkeleen erinlainen.
Lapsettomuus hallitsee elämää, joka tilanteissa, se on joka hetkessä mukana vaikka itse sen ei niin tahtoisi olevan. Miettien kaikkia keinoja mitä on yrittänyt. tupakoimattomuudesta greippimehu kuureihin, vyöhyketerapiasta stressaamattomuuteen ja yrittämättömyyteen... ei se vaan seuraa mukana... Aamulla kun avaat telvision ensimäisenä siellä pomppii lasten ohjelmat. Voi kun voisi vaan istahtaa oman pienen kanssa katsomaan tuota . Syödessä aamupalaa, avaat lehden jossa joka toisella sivulla mainostetaan lasten vaatteita taikka leluja. Töissä ollessaan (työskentelen yläkoululla) huomaat jakaessa oppilaille kokeita kotiin vietäväksi. Ja sitten niihin vanhempien allekirjoitus. Pysähtyy miettimään sitäkin hetkee, kuinka vaan odottaa sitäkin hetkeen että oma lapseni toisi koulusta kokeen johon saisin huoltajana kirjottaa nimeni. Käsittämätöntä, mutta totta. Asioita joissa ei ole koskaan kuvitellut olevan sen suurempaa tarkoitusta muuttuu täysin mielessä asiaksi jolla onkin suuri merkitys....
keskiviikko 21. marraskuuta 2012
"Älä äiti itke,
sillä minun aikani ei ollut vielä.
Kävin vain katsomassa,
mutta tulen myöhemmin uudelleen.
sillä minun aikani ei ollut vielä.
Kävin vain katsomassa,
mutta tulen myöhemmin uudelleen.
Äiti, pyyhi jo kyyneleet,
Tiedän, sun on ikävä,
mutta minä olen tässä,
vierelläsi, vaikka et minua näkisikään.
Äiti, katso ulos.
Olen poutapilven hattarassa,
tuulessa kosketan hiuksiasi.
Sadepisarassa annan suukon poskellesi.
Auringon säteessä tunnet lämpöni.
Linnun laulussa helkkää nauruni.
Tähtien tuike on minun silmäniskuni.
Olen joka hetkessä,
jokaisessa askeleessasi.
Äiti, en ole mennyt minnekään.
Olen tässä, ikuisesti, sydämessä."
Tiedän, sun on ikävä,
mutta minä olen tässä,
vierelläsi, vaikka et minua näkisikään.
Äiti, katso ulos.
Olen poutapilven hattarassa,
tuulessa kosketan hiuksiasi.
Sadepisarassa annan suukon poskellesi.
Auringon säteessä tunnet lämpöni.
Linnun laulussa helkkää nauruni.
Tähtien tuike on minun silmäniskuni.
Olen joka hetkessä,
jokaisessa askeleessasi.
Äiti, en ole mennyt minnekään.
Olen tässä, ikuisesti, sydämessä."
Herkkä olo tila, menkkojakaan ei viel kuulu vaikka kaks päivää on ollu jo tuntemuksia..
Pakoni loppuun juostu on
"Mä olen kyllästynyt niihin,
Voimiin jotka ohjailee mun elämää.
Jotka vie mukanaan ja itseensä rakastuttaa.
En tiedä onko se väärin,
Kun en suostunutkaan pystyyn kuolemaan.
Sillä niin olis käynyt,
Jos ois jäänyt eiliseen kii.
Ja pakotan pitämään itseni koossa,
En ole se surkea rätti,
Jonka sydän on imetty kuiviin.
En rakenna sille kotiini huonetta."
Linkki : Vapaa
en usko, että tähän tunteeseen on muuta lisättävää...
Voimiin jotka ohjailee mun elämää.
Jotka vie mukanaan ja itseensä rakastuttaa.
En tiedä onko se väärin,
Kun en suostunutkaan pystyyn kuolemaan.
Sillä niin olis käynyt,
Jos ois jäänyt eiliseen kii.
Ja pakotan pitämään itseni koossa,
En ole se surkea rätti,
Jonka sydän on imetty kuiviin.
En rakenna sille kotiini huonetta."
Linkki : Vapaa
en usko, että tähän tunteeseen on muuta lisättävää...
tiistai 20. marraskuuta 2012
Tyhjyys
Tunnen alavatsassani painetta.. miettien herkkiä olojani tietän, kohta se taas tulee taas. Veri. Se puhdistava veri, joko vie joka kuukautena toiveeni hetkestä... Kp24...
Tämä tyhjyyden tunne on melkein käsinkosketeltava. Tämä hetki on kovin tyhjä ja hiljainen. Jos tämän hetken saisin pullon sisälle. siellä olisi usva. harmahtava usva jonka lävitse ei nää.
Tämä tyhjyyden tunne on melkein käsinkosketeltava. Tämä hetki on kovin tyhjä ja hiljainen. Jos tämän hetken saisin pullon sisälle. siellä olisi usva. harmahtava usva jonka lävitse ei nää.
elän silti, en koskaan luovuta
In my sweetest dreams I'm with you
Even if somebody tried to stop my heart
I'm still alive I will never give up
Even if somebody tried to stop my heart
I'm still alive I will never give up
maanantai 19. marraskuuta 2012
Olen elossa taas?
Väillä unohdun miettimään kuinka täällä jaksaa päivästä toiseen tallustaa. Tuntuu välillä että oi miksi oiiii miksi tästä pitää tehdä niin vaikeaa. vai kun sillon kun ne voimat on vähissä kaikki vaan tuntuu niin suurelta. välillä pitää pysähtyä oikein muistamaan sitä että toivoa on vielä. Jos ei ole toivoa ei ole mitään..
Viikonloppu oli aikamoinen tunteitten vuoristo rata. Perjantaina rauhallisissa merkeissä lepäilin pois kipujani, miheni ollessa viihteellä kerkesin rauhassa omaa aikaa ajatuksille ottaen miettimään.. mutta Olen miettiny monesti että kuinka ihmeessä oon selvinny tästä kaikesta lävitse. Kaikista niistä tunteista ja tapahtumista missä elämä on minua kuljettanut.
Lauantai meni usvassa ja pohtiessa miten tämä sairasteluni etenee, nyt on siis tiedossa että vatsalaukku tähystetään, ja ylävatsa ultrataan ja sit kovasti toivoen etten joudu puukon alle enään, vaan oikeesti olisi lääke jolla tämän voisi hoitaa...Kai tuo pelko terveyden menettämisestäkin tuo omat stressinsä. Moni sanoo että ole stressaamatta et kaikki menee hyvin. Kaiken tän jälkeen on vaikea uskaltaa antaa virran viedä. Vaan piiloudun ja suljen sydämeni annan ajan parantaa..? Olisiko jo aika vaan nostaa kädet ilmaan ja antaa vaan mennä. Katsoa mihin tämä vie? Olen miettinyt myös että tahtoisin tiputtaa vielä painoani. Avaimet on minulla itselläni, mutta kun olisi voimia käyttää niitä.
Sunnuntai. Katastrofi päivä. Tunteet pinnassa jo heti herättyä. Hellyys pula ja älytön tarve rakkaudelle. Se tunne kun syli on tyhjä ja puuttuu se kaikista tärkein, jolle tahtoisi miehensä lisäksi antaa rakkautta. Koirat saa tietenkin sitä osakseen...Olen aika tempperamenttinen luonne. Ja äkkipikainen, tunteikas ja räiskyvä. Välillä menee low asentoon mutta välillä tuntuu siltä kun tulipallo sisälläni yrittäisi päästä pois. Ja sitten syntyy räjähdys. Niin kävi nyt. Hermot menivät, pienetkin asiat saivat minut kilahtamaan. Tuntuu kun missään ei olisi mitään järkeä. Kaikki suuret haaveeni loittonevat ja tuntuu että mikään ei onnistu. Epätoivon hetki... Mieheni sanoi minulle että jos hän ei voi tuoda minulle mitä minä tahdon mun ei auta vaihtaa kuin ukkoa... Ihminen jota rakastan eniten maailmassa. En voisi elää ilman häntä. kaikki kaatuisi ja asiat jotka vielä ovat elämässäni menettäisi merkityksensä. Kunnes hän sanoi että emäntää ei itsevaihtaisi. Se sai taas tunteeni pintaan. En minä halua ketään muuta, olen onnellinen hänen kanssaan, mutta sitten kun se tunne tulee että jotain suurta puuttuu...Lopulta...
Kaiken tunteen sekamelska päätyi siihen että sain vielä aikaan riidan jolloin heitän kauppakassin räjähdysmaisesti keittiö seinää päin, tavaroiden hajotessa pitkin keittiötä, huuutaen ja kiroten elämää. Mitä helvettiä multa odotetaan. Mitä voin tehdä. Rauhoitun hetken yksikseni... Pyydän mieheltäni anteeksi suuria tunteiden purkauksia.. saan anteeksi. säikähdän omaa käyttäytymistäni. Siivoan ja syömme yhdessä päivällistä. Sovimme että asiasta ei enään puhuta. Kaikki on käyty lävitse.. illalla huomaan kuinka tyhjä ja puhdas olo sisälläni on. Tyhjä mutta rauhallinen. Kaikki tunteet tuli purettua. Kaikki suuret paineet sisälläni, ne on nyt vapaana kodissani. Se tuska se suru se pettymys ja lopulta se ilo ja rakkaus joka taas kietoutuu minun ja mieheni välille. <3
Tähän voin kiteyttää loistavan tulkinnan jonka ihana jonnen biisistä loi katri helena:
Olen elossa taas
Viikonloppu oli aikamoinen tunteitten vuoristo rata. Perjantaina rauhallisissa merkeissä lepäilin pois kipujani, miheni ollessa viihteellä kerkesin rauhassa omaa aikaa ajatuksille ottaen miettimään.. mutta Olen miettiny monesti että kuinka ihmeessä oon selvinny tästä kaikesta lävitse. Kaikista niistä tunteista ja tapahtumista missä elämä on minua kuljettanut.
Lauantai meni usvassa ja pohtiessa miten tämä sairasteluni etenee, nyt on siis tiedossa että vatsalaukku tähystetään, ja ylävatsa ultrataan ja sit kovasti toivoen etten joudu puukon alle enään, vaan oikeesti olisi lääke jolla tämän voisi hoitaa...Kai tuo pelko terveyden menettämisestäkin tuo omat stressinsä. Moni sanoo että ole stressaamatta et kaikki menee hyvin. Kaiken tän jälkeen on vaikea uskaltaa antaa virran viedä. Vaan piiloudun ja suljen sydämeni annan ajan parantaa..? Olisiko jo aika vaan nostaa kädet ilmaan ja antaa vaan mennä. Katsoa mihin tämä vie? Olen miettinyt myös että tahtoisin tiputtaa vielä painoani. Avaimet on minulla itselläni, mutta kun olisi voimia käyttää niitä.
Sunnuntai. Katastrofi päivä. Tunteet pinnassa jo heti herättyä. Hellyys pula ja älytön tarve rakkaudelle. Se tunne kun syli on tyhjä ja puuttuu se kaikista tärkein, jolle tahtoisi miehensä lisäksi antaa rakkautta. Koirat saa tietenkin sitä osakseen...Olen aika tempperamenttinen luonne. Ja äkkipikainen, tunteikas ja räiskyvä. Välillä menee low asentoon mutta välillä tuntuu siltä kun tulipallo sisälläni yrittäisi päästä pois. Ja sitten syntyy räjähdys. Niin kävi nyt. Hermot menivät, pienetkin asiat saivat minut kilahtamaan. Tuntuu kun missään ei olisi mitään järkeä. Kaikki suuret haaveeni loittonevat ja tuntuu että mikään ei onnistu. Epätoivon hetki... Mieheni sanoi minulle että jos hän ei voi tuoda minulle mitä minä tahdon mun ei auta vaihtaa kuin ukkoa... Ihminen jota rakastan eniten maailmassa. En voisi elää ilman häntä. kaikki kaatuisi ja asiat jotka vielä ovat elämässäni menettäisi merkityksensä. Kunnes hän sanoi että emäntää ei itsevaihtaisi. Se sai taas tunteeni pintaan. En minä halua ketään muuta, olen onnellinen hänen kanssaan, mutta sitten kun se tunne tulee että jotain suurta puuttuu...Lopulta...
Kaiken tunteen sekamelska päätyi siihen että sain vielä aikaan riidan jolloin heitän kauppakassin räjähdysmaisesti keittiö seinää päin, tavaroiden hajotessa pitkin keittiötä, huuutaen ja kiroten elämää. Mitä helvettiä multa odotetaan. Mitä voin tehdä. Rauhoitun hetken yksikseni... Pyydän mieheltäni anteeksi suuria tunteiden purkauksia.. saan anteeksi. säikähdän omaa käyttäytymistäni. Siivoan ja syömme yhdessä päivällistä. Sovimme että asiasta ei enään puhuta. Kaikki on käyty lävitse.. illalla huomaan kuinka tyhjä ja puhdas olo sisälläni on. Tyhjä mutta rauhallinen. Kaikki tunteet tuli purettua. Kaikki suuret paineet sisälläni, ne on nyt vapaana kodissani. Se tuska se suru se pettymys ja lopulta se ilo ja rakkaus joka taas kietoutuu minun ja mieheni välille. <3
Tähän voin kiteyttää loistavan tulkinnan jonka ihana jonnen biisistä loi katri helena:
Olen elossa taas
keskiviikko 14. marraskuuta 2012
Henkiset ja fyysiset kivu+ selittämätön lapsettomuus
tänään sairaslomani jatkuu maanataihin. kipukohtaukset ovat päällä jatkuvasti ja sain lähetteen kirurgian polille toivon että ei leikkaukseen sillä en jaksa enään yhtään enempää. kuhan selviäis syy..
Nyt on tuonut kyllä onneks nää fyysiset kivut sen tunteen että elän sittenkin, en ole täysin tunnoton kun välillä mikään ei tuntunut enään miltään.
Kuinka turhauttavaa selittämätön lapsettomuus on. Oikeasti.. kun polin lääkäri ja yksityisen puolen lääkäri kehuu kohdun lima kalvojen paksuutta ja kaikkia nättejä munarakkuloitta Sitten pannaan ja pannaan kuukaudesta toiseen ja vuositolkulla kalenterin kanssa tikuttaen ovulaatiota. Voi prkl kun oon ilonen että nyt sen positiivisen tuloksen synnyttyä ravataan hoidoissa ja tutkimuksissa ihmeteltävänä.. ootetaan raskaustestin tuloksia ja kaikki vain levittelevät käsiään ja pistää pään sekaisen kun mitään syytä ei löydy.
sain tänään katselua erilaiset äidit lapsettomuus jakson.. työtä teki tehdä se että sain oikeesti katsottua... itkuhan siinä tuli usempaankin otteeseen.. Siinä kaikki on niin totta siinä jaksossa kun ite kamppailee samojen tunteitten kanssa. ja kuinka suuri merkitys lapsettomuudella on joka päiväiseen elämään ja arkeen. ja parisuhteeseen.
jakson voit katsoa tästä linkistä
Nyt on tuonut kyllä onneks nää fyysiset kivut sen tunteen että elän sittenkin, en ole täysin tunnoton kun välillä mikään ei tuntunut enään miltään.
Kuinka turhauttavaa selittämätön lapsettomuus on. Oikeasti.. kun polin lääkäri ja yksityisen puolen lääkäri kehuu kohdun lima kalvojen paksuutta ja kaikkia nättejä munarakkuloitta Sitten pannaan ja pannaan kuukaudesta toiseen ja vuositolkulla kalenterin kanssa tikuttaen ovulaatiota. Voi prkl kun oon ilonen että nyt sen positiivisen tuloksen synnyttyä ravataan hoidoissa ja tutkimuksissa ihmeteltävänä.. ootetaan raskaustestin tuloksia ja kaikki vain levittelevät käsiään ja pistää pään sekaisen kun mitään syytä ei löydy.
sain tänään katselua erilaiset äidit lapsettomuus jakson.. työtä teki tehdä se että sain oikeesti katsottua... itkuhan siinä tuli usempaankin otteeseen.. Siinä kaikki on niin totta siinä jaksossa kun ite kamppailee samojen tunteitten kanssa. ja kuinka suuri merkitys lapsettomuudella on joka päiväiseen elämään ja arkeen. ja parisuhteeseen.
jakson voit katsoa tästä linkistä
tiistai 13. marraskuuta 2012
suunnitelu käynti ja suuria tunteita
Kerron hieman tapahtumista.. olen ollut elokuussa sappileikkauksessa jonka jälkeen on ollu hermokipuja ja pitkää sairastelua, jonka vuoksi taloudellisestikkin rupee olemaan tiukilla. On paljon asioita joita on joutunut stressaamaan, sairauslomaa, kipuja, oikeuskäsittelyjä, lapsettomuutta, muiden ongelmia ja tuntuu siltä kun jokainen päivä olisi vain haaste jo pelkästään se että jaksaa nousta sängystä..
Lähdin viikonloppuna nollamaan tilanneta tallinnaan ihanalla tyttöporukalla. Otimme siinä laivalla ilolientä tietyssä rajoin ja aamulla oli tarkoitus suunnata shoppailu reissulle satamaan. Kunnes aloin oksentamaan. sitä jatkui 13h, pelkkää sappinestetta ja seassa verta. muuta lähtivät maihin, itse jäin toipumaan hyttiin. Koko paluu matka laivalla vietin vessassa. Mietin kuinka selviän hengissä. Olin varma että nytten se noutaja saapuu. Kuinka matkustaa helsingistä tilausbussilla reilu 300km. Laivasta terminaaliin oksensin pussiin koko matkan. Terminaalin pihassa suuntana ei ollutkaan koti vaan haartmanian päivystys sairaala. Siellä sitten vietin yön tarkkailussa ja kipulääkkeissä ja tiputuksessa. Ma pääsin taksilla kotiin, koska julkisella ei ollut voimia matkustaa.. Nyt on kivut päällä vieläkin ja pohdintana voinko toipua kotona vai mennäkö sairaalaan? mistä on kyse. Diagnoosi: stressi on todennäiköisesti aiheuttanut alkuoksentamisen ja kipu ylitti kipurajan ja oksentaminen jatkui...
Tänään se sitten oli. lapsettomuus polin suunnittelu käynti ja ivf:n hoito suostumukset. Tarkoitus oli että eka ivf: olisi ensi kuussa. Kunnes tajusimme että 670€ joulukuussa ja jos ei tuota tulosta niin 670€ tammikuussa. Päädyimme siis neljänteen inssiin. Tästä kierrosta ei ollu clomeja käytössä enkä ole tikutellut eli en tiedä onko luomu ovista olemassa. jotenkin ei jaksaisi edes ajatella enään mitään. Tämä kierto tuntuu olevan aivan järkyttävän kaamea ja piinallinen vaikka mitään ylimääräisiä hormooneja ei ole kuvioissa<. Nyt taitaa olla kierto pv 17 eli ovis vois olla vielä mahdollinen.
Jotenkin tämä kuukaus on ollut henkisesti todella rankka. Tuntuu kuin olisin aivan loppu, enkä enää jaksaisi lainkaan. Lapsettomuus lääkärin sanat. kummassakaan ei nyt näytä olevan mitään vikaa. että täysin "pihalla ollaan".. Hän käski ajatella positiiivisesti. Kerroin että olen miettiny että nyt tämä yksi eli neljäs inssi kierto sitten yksi ivf sit pidän tauon ja haluan tiputtaa ainakin 10kg ennen kuin tulee 2 viimeista ivf:ää. Tässä tajusin että en edes odota että nämä tuottaisi tulosta.. välillä olen heittämässä clomit roskiin ja milloin sanomassa että koko projekti oli tässä. Tosin välillä tajua että tässä vaiheessa ei kannata heittää tiskiin hanskoja.. eikö?
Isänpäivä oli ja meni tuossa sairaalassa ollessa. Jolloin mietin. että olisiko minusta koskaan ihmistä joka antaisi miehelleen mahdollisuuden siihen että hän pääsisi viettämään tätä päivää isänä.... Yritän olla miettimättä täysin liikoja miettimättä ja toivomatta. viime kierrosta kerkesin rakentaa jo pilvilinnoja vaikka sanoin itselleni että niin en tule tekemään, mutta sisällä asuu joku muu joka ne rakentaa. minä olen vain se joka niistä alas tipahtaa.. NEGA testi. joka kuukauden kirous.
Elättelen ehkä vieläkin ns.luomuvauvan mahdollisuutta mielessäni, kun syytä ei löydy. En tosin oikein uskalla edes ajatella miltä tuntuisi tehdä se positiivinen testi. jos siinä olisikin ne kaksi viivaa? apua.
Olisi nämä ns pakolliset jutut käytyny. entä sitten kun hoidot on ohi, mitä sitten teen. Jääkö toiveet vai voinko vaan päästää irti unelmastani. Raskainta jotennkin on se ettei tiedä missä kohtaa matkaa ollaan, jatkuuko hoidot löytyykö keino. Mikä hoitojen päässä odottaa? Joka on aika luovuttaa, olen niin väsynyt. Kaiken tämän keskellä pitäisi olla iloinen ystävä hyvä työntekijä, hyvä avopuoliso ja jaksaa pitää koti kunnossa. Tänään en siivoa, koska tuntuu kipuja, onko sillä mitään väliä jos lattialla on muruja ja pöly pallot vyöryvät. Kun huomaa kahvikupin jäljet pöydässä. Elämisen jälkiä? Ehkä elän sittenkin.
Lähdin viikonloppuna nollamaan tilanneta tallinnaan ihanalla tyttöporukalla. Otimme siinä laivalla ilolientä tietyssä rajoin ja aamulla oli tarkoitus suunnata shoppailu reissulle satamaan. Kunnes aloin oksentamaan. sitä jatkui 13h, pelkkää sappinestetta ja seassa verta. muuta lähtivät maihin, itse jäin toipumaan hyttiin. Koko paluu matka laivalla vietin vessassa. Mietin kuinka selviän hengissä. Olin varma että nytten se noutaja saapuu. Kuinka matkustaa helsingistä tilausbussilla reilu 300km. Laivasta terminaaliin oksensin pussiin koko matkan. Terminaalin pihassa suuntana ei ollutkaan koti vaan haartmanian päivystys sairaala. Siellä sitten vietin yön tarkkailussa ja kipulääkkeissä ja tiputuksessa. Ma pääsin taksilla kotiin, koska julkisella ei ollut voimia matkustaa.. Nyt on kivut päällä vieläkin ja pohdintana voinko toipua kotona vai mennäkö sairaalaan? mistä on kyse. Diagnoosi: stressi on todennäiköisesti aiheuttanut alkuoksentamisen ja kipu ylitti kipurajan ja oksentaminen jatkui...
Tänään se sitten oli. lapsettomuus polin suunnittelu käynti ja ivf:n hoito suostumukset. Tarkoitus oli että eka ivf: olisi ensi kuussa. Kunnes tajusimme että 670€ joulukuussa ja jos ei tuota tulosta niin 670€ tammikuussa. Päädyimme siis neljänteen inssiin. Tästä kierrosta ei ollu clomeja käytössä enkä ole tikutellut eli en tiedä onko luomu ovista olemassa. jotenkin ei jaksaisi edes ajatella enään mitään. Tämä kierto tuntuu olevan aivan järkyttävän kaamea ja piinallinen vaikka mitään ylimääräisiä hormooneja ei ole kuvioissa<. Nyt taitaa olla kierto pv 17 eli ovis vois olla vielä mahdollinen.
Jotenkin tämä kuukaus on ollut henkisesti todella rankka. Tuntuu kuin olisin aivan loppu, enkä enää jaksaisi lainkaan. Lapsettomuus lääkärin sanat. kummassakaan ei nyt näytä olevan mitään vikaa. että täysin "pihalla ollaan".. Hän käski ajatella positiiivisesti. Kerroin että olen miettiny että nyt tämä yksi eli neljäs inssi kierto sitten yksi ivf sit pidän tauon ja haluan tiputtaa ainakin 10kg ennen kuin tulee 2 viimeista ivf:ää. Tässä tajusin että en edes odota että nämä tuottaisi tulosta.. välillä olen heittämässä clomit roskiin ja milloin sanomassa että koko projekti oli tässä. Tosin välillä tajua että tässä vaiheessa ei kannata heittää tiskiin hanskoja.. eikö?
Isänpäivä oli ja meni tuossa sairaalassa ollessa. Jolloin mietin. että olisiko minusta koskaan ihmistä joka antaisi miehelleen mahdollisuuden siihen että hän pääsisi viettämään tätä päivää isänä.... Yritän olla miettimättä täysin liikoja miettimättä ja toivomatta. viime kierrosta kerkesin rakentaa jo pilvilinnoja vaikka sanoin itselleni että niin en tule tekemään, mutta sisällä asuu joku muu joka ne rakentaa. minä olen vain se joka niistä alas tipahtaa.. NEGA testi. joka kuukauden kirous.
Elättelen ehkä vieläkin ns.luomuvauvan mahdollisuutta mielessäni, kun syytä ei löydy. En tosin oikein uskalla edes ajatella miltä tuntuisi tehdä se positiivinen testi. jos siinä olisikin ne kaksi viivaa? apua.
Olisi nämä ns pakolliset jutut käytyny. entä sitten kun hoidot on ohi, mitä sitten teen. Jääkö toiveet vai voinko vaan päästää irti unelmastani. Raskainta jotennkin on se ettei tiedä missä kohtaa matkaa ollaan, jatkuuko hoidot löytyykö keino. Mikä hoitojen päässä odottaa? Joka on aika luovuttaa, olen niin väsynyt. Kaiken tämän keskellä pitäisi olla iloinen ystävä hyvä työntekijä, hyvä avopuoliso ja jaksaa pitää koti kunnossa. Tänään en siivoa, koska tuntuu kipuja, onko sillä mitään väliä jos lattialla on muruja ja pöly pallot vyöryvät. Kun huomaa kahvikupin jäljet pöydässä. Elämisen jälkiä? Ehkä elän sittenkin.
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
Kukkia ja mehiläisiä?
Tänään on jo hieman rauhoittuneempi olo tuosta negasta. Eka kierto taas hetkeen kun ei ole clomeja käyttössä... Hirveän herkkä olo.. jotenkin kaipaisin hirveästi hellytttä. Herkkiä sanoja jotka saisivat oloni tuntumaan tärkeältä. Halaus, tai pieni silitys niskasta. Tunne että mulla on siltikin hyvä olla v vaikka tuntuu että maailma romahtaa niskaan..
Ottipa koville se nega vaikka se oli niiin varma. jotenkin pelottaa ajatus, että kohta kunnallisen puolen hoidot tehtynä ja sitten yksityiselle.. kokonaan? Millä rahalla.. ? kun nytkin välillä tuntuu et kolahtelee sairaala laskuja useempi kerta viikossa kuin muita mainoksia..
Huomenna olis tarkoitus palata töihin, pitkä saikku takana ja oma turvapaikka ja piilossa muulta maailmalta päättyy tähän. Takaisin nuorten pariin töihin. Hyväski esimerkiksi nuorisolle? jotenkin ei tunnu oikealta.
Vaikea kesä takana. Sattui ja tapahtui kaikenlaista ikävää.. jotenkin tajuaa kuinka pienestä elämä voikaa olla kiinni. Yksi pienikin virhe ja koko maailma voi romahtaa. Kuinka moni nainen joutuukaan kokemaan sen että niiden maailman romauttaa vieras ihminen, teollaan joka vaikuttaa naisen koko minuuteen ja turvalliseen ja oma valtaiseen elämään.
Pelottavin askelin haparoidun ulos ovesta, kävelen narisevalla lumella, nostan katseeni kohti taivasta näen tähden lennon. Oi miksi, miksi tämänkin asian pitää olla niin vaikeaa. pienikin rasahdus saa minut säikähtämään. Pimeys joka ennen tuntui niin rauhoittavalta muuttuukin takaisin pelottavuudeksi. Valot luovat varjoja pimeydessä. Onko varjollakin joku merkitys?
Terolutteja säännöstelemään kuukautisia kuukaudesta toiseen. Kesällä sain jättää ne pois. ! Painonpudotus tehnyt tehtävänsä... 10 ovulaatioinduktio kierrosta, kolmeen ovulaatioinduktio + inseminaatioon. Olen iloinen että en ole joutunut kokemaan yhtään hyperstimulaatiota vaikka sekin mahdollisuus on tässä. Jotain positiivista edes.. onneksi sen riski tällä hormooni määrällä on hyvin pieni.
Joulukuu toivoa täynnä? IVF! ajatus on pelottava. Kuinka tässä käy. Hormooni lääkitys stimuloimaan minun rakkaita munarakkuloitani.. kuulostaa niin tekniselle.. Se että ne kasvatetaan ja viedään pois. Tosin jännitys siitä että hedelmöittyykö ne ulkopuolellakaan vai onko se vika kiinnittymisessä. Entäs jos siemen nesteen laatu onkin heikompi... Tapahtuuko sillon suoraan siirto ivf:Stä - ICSI:n eli siis siihe mikrohedelmöitys juttuun? Kun on kysymyksiä joihin ei tiedä vastauksia...
SUUUURIA ajatuksia Suuuuria tunteita. Jotenkin tää tyttö on ny ihan sekaisin..
Ottipa koville se nega vaikka se oli niiin varma. jotenkin pelottaa ajatus, että kohta kunnallisen puolen hoidot tehtynä ja sitten yksityiselle.. kokonaan? Millä rahalla.. ? kun nytkin välillä tuntuu et kolahtelee sairaala laskuja useempi kerta viikossa kuin muita mainoksia..
Huomenna olis tarkoitus palata töihin, pitkä saikku takana ja oma turvapaikka ja piilossa muulta maailmalta päättyy tähän. Takaisin nuorten pariin töihin. Hyväski esimerkiksi nuorisolle? jotenkin ei tunnu oikealta.
Vaikea kesä takana. Sattui ja tapahtui kaikenlaista ikävää.. jotenkin tajuaa kuinka pienestä elämä voikaa olla kiinni. Yksi pienikin virhe ja koko maailma voi romahtaa. Kuinka moni nainen joutuukaan kokemaan sen että niiden maailman romauttaa vieras ihminen, teollaan joka vaikuttaa naisen koko minuuteen ja turvalliseen ja oma valtaiseen elämään.
Pelottavin askelin haparoidun ulos ovesta, kävelen narisevalla lumella, nostan katseeni kohti taivasta näen tähden lennon. Oi miksi, miksi tämänkin asian pitää olla niin vaikeaa. pienikin rasahdus saa minut säikähtämään. Pimeys joka ennen tuntui niin rauhoittavalta muuttuukin takaisin pelottavuudeksi. Valot luovat varjoja pimeydessä. Onko varjollakin joku merkitys?
Terolutteja säännöstelemään kuukautisia kuukaudesta toiseen. Kesällä sain jättää ne pois. ! Painonpudotus tehnyt tehtävänsä... 10 ovulaatioinduktio kierrosta, kolmeen ovulaatioinduktio + inseminaatioon. Olen iloinen että en ole joutunut kokemaan yhtään hyperstimulaatiota vaikka sekin mahdollisuus on tässä. Jotain positiivista edes.. onneksi sen riski tällä hormooni määrällä on hyvin pieni.
Joulukuu toivoa täynnä? IVF! ajatus on pelottava. Kuinka tässä käy. Hormooni lääkitys stimuloimaan minun rakkaita munarakkuloitani.. kuulostaa niin tekniselle.. Se että ne kasvatetaan ja viedään pois. Tosin jännitys siitä että hedelmöittyykö ne ulkopuolellakaan vai onko se vika kiinnittymisessä. Entäs jos siemen nesteen laatu onkin heikompi... Tapahtuuko sillon suoraan siirto ivf:Stä - ICSI:n eli siis siihe mikrohedelmöitys juttuun? Kun on kysymyksiä joihin ei tiedä vastauksia...
SUUUURIA ajatuksia Suuuuria tunteita. Jotenkin tää tyttö on ny ihan sekaisin..
tiistai 30. lokakuuta 2012
"suru jota ei lievitä kukaan, kipu joka aina tulee mukaan"
Pekka Simojoki - Itkemättömät itkut (cover by: Joakim Paajanen)
En usko Jumalaan, nykyään ehkä enemmänkin siihen nollaamisen ja halpaan humalaan.. Mietin joskus olisiko jossain joku joka päättää mun puolesta että saanko minä olla äiti. En tiedä. oon miettinyt onko jossain God joka on päättäny että mulla olisikin täällä joku muu tarkoitus?
Agnostikko - ko?
En usko Jumalaan, nykyään ehkä enemmänkin siihen nollaamisen ja halpaan humalaan.. Mietin joskus olisiko jossain joku joka päättää mun puolesta että saanko minä olla äiti. En tiedä. oon miettinyt onko jossain God joka on päättäny että mulla olisikin täällä joku muu tarkoitus?
Agnostikko - ko?
maanantai 29. lokakuuta 2012
Uuuden viehätys ja pelottava jännitys.
Juuri soitti lapsettomuus polin lääkäri.. 13.11.2012 on sitten se suuri päivä kun saamme reseptit pistos hoitoihin ja hoitosuostumukset ivf:ään.. pientä ihmistä rupes jännittää kovasti juuri nyt...
Moni tuntee runon, joka kertoo siitä, mistä pienet tytöt ja pojat tehty on. Toiset vanhemmat läpikäyvät erilaisen kohtalon. Syystä tai toisesta.. meidän tapauksessa ei syytä tiedetä varmaksi..
Mistä rakennusaineksista heidän pienensä tehty on?
"Ultra-ajan varaamisista, lääkärillä käynneistä.
Pistoksista, peloista, pettymyksistä.
Äidin ja isän kyynelistä.
Sitkeydestä, periksiantamattomuudesta.
Periksiantamattomuudesta silloinkin, kun usko on jo mennyt.
Mutta toivon pieni kipinä vielä valaisee.
Näistä aineksista nämä pienet tehty on.
Näistä - ja siitä suuresta rakkaudesta, joka kuitenkin antoi voimia jaksaa,
kun kaikki voimat olivat oikeastaan jo loppuneet."
Mutta entä sitten kun tuntuu.. ettei välttämättä enään jaksaiskaan? vaikka olis just niiiiin lähellä kaikkeen tohon pääsyä....
Moni tuntee runon, joka kertoo siitä, mistä pienet tytöt ja pojat tehty on. Toiset vanhemmat läpikäyvät erilaisen kohtalon. Syystä tai toisesta.. meidän tapauksessa ei syytä tiedetä varmaksi..
Mistä rakennusaineksista heidän pienensä tehty on?
"Ultra-ajan varaamisista, lääkärillä käynneistä.
Pistoksista, peloista, pettymyksistä.
Äidin ja isän kyynelistä.
Sitkeydestä, periksiantamattomuudesta.
Periksiantamattomuudesta silloinkin, kun usko on jo mennyt.
Mutta toivon pieni kipinä vielä valaisee.
Näistä aineksista nämä pienet tehty on.
Näistä - ja siitä suuresta rakkaudesta, joka kuitenkin antoi voimia jaksaa,
kun kaikki voimat olivat oikeastaan jo loppuneet."
Mutta entä sitten kun tuntuu.. ettei välttämättä enään jaksaiskaan? vaikka olis just niiiiin lähellä kaikkeen tohon pääsyä....
onnellinen nainen?
Mikä tekee naisen onnelliseksi? Muuttaako bloggaaminen muotoaan? Rupeanko kirjottamaan enemmän kokonais valtaisesti kaikista tuntemuksista. Elämän tuomista haasteista? Onnellisuus on pieniä hetkiä. Heräämistä uuteen aamuun heräämistä huomaamaan että jo pieni sana voi tehdä onnelliseksi.
Kierto päivä kaksi. Eilen alkoi odotettu vuoto.. se joka tuli myöhässä. Se jonka vuoksi kerkesin jo innostua. Nyt se on minun vuoro! Noh aika vaikea v iikonloppu on takana. Testin tulos ylättäen sai minut shokeeraavaan tilaan vaikka osasin jo odottaa negaa tulosta.. Miksi se on silti niin vaikeaa. miksi sitä silti kuvittelee et ne parin prosentit mahdollisuudet osuisivat meihin?
Olen miettinyt myös paljon tuntemuksiani ja ajatuksiani niistä hetkistä kun mikään ei tunnu miltään.. jälkikäteen on pohtinut jopa että mikä on minut muuttanut miksi olen tälläiseksi kasvanut?
Se tunne kun valtaa, saa valtaansa sen tunteen että kaikki kipu lohduttaa, että saa tunteen että on elossa. Kummajainen?
Kierto päivä kaksi. Eilen alkoi odotettu vuoto.. se joka tuli myöhässä. Se jonka vuoksi kerkesin jo innostua. Nyt se on minun vuoro! Noh aika vaikea v iikonloppu on takana. Testin tulos ylättäen sai minut shokeeraavaan tilaan vaikka osasin jo odottaa negaa tulosta.. Miksi se on silti niin vaikeaa. miksi sitä silti kuvittelee et ne parin prosentit mahdollisuudet osuisivat meihin?
Olen miettinyt myös paljon tuntemuksiani ja ajatuksiani niistä hetkistä kun mikään ei tunnu miltään.. jälkikäteen on pohtinut jopa että mikä on minut muuttanut miksi olen tälläiseksi kasvanut?
Se tunne kun valtaa, saa valtaansa sen tunteen että kaikki kipu lohduttaa, että saa tunteen että on elossa. Kummajainen?
perjantai 26. lokakuuta 2012
Kyynel vierii poskella..
Katselen täältä kaukaa
Rakas Taivaan Isä, miksi äiti itkee?
Miksi isällä on niin raskaat askeleet?
Minäkö heille olen surua tuottanut,
kun vain katselen täältä kaukaa.
Enkä tule vaikka he odottavat niin kovasti,
että raskain sydämin käyvät iltaisin nukkumaan.
Voitko, Taivaan Isä, äitiä lohduttaa,
Rakas Taivaan Isä, miksi äiti itkee?
Miksi isällä on niin raskaat askeleet?
Minäkö heille olen surua tuottanut,
kun vain katselen täältä kaukaa.
Enkä tule vaikka he odottavat niin kovasti,
että raskain sydämin käyvät iltaisin nukkumaan.
Voitko, Taivaan Isä, äitiä lohduttaa,
pyyhkiä kyyneleet hiljaa pois?
Voitko isän olkaa taputtaa,
ettei niin kumarassa hän ois?
Kerro heille, Taivaan Isä,
etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan.
Kerro, että jotkut lapset taivaassa niin rakkaita on
luojalleen ettei heitä malttaisi millään antaa pois.
Huomaisipa äiti, kun hänen luokseen
lennän perhosena ikkunaan.
Tietäisipä isä, miten tuulen mukana
hänen poskeaan silittää saan.
Vielä joskus saan siemenenä kasvaa äidin vatsassa
ja isän vahvat käsivarret ympärilläni tuntea.
Ja kun vihdoin kohtaamme,
löytää tarkoituksensa pettymys jokainen
Ne on kestettävä jotta juuri minä syntyisin.
Niin ikävä on kaukana täällä äitiä ja isää
Koska saan mennä, Taivaan Isä,
joko pian pääsen omaan kotiin?
Voitko isän olkaa taputtaa,
ettei niin kumarassa hän ois?
Kerro heille, Taivaan Isä,
etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan.
Kerro, että jotkut lapset taivaassa niin rakkaita on
luojalleen ettei heitä malttaisi millään antaa pois.
Huomaisipa äiti, kun hänen luokseen
lennän perhosena ikkunaan.
Tietäisipä isä, miten tuulen mukana
hänen poskeaan silittää saan.
Vielä joskus saan siemenenä kasvaa äidin vatsassa
ja isän vahvat käsivarret ympärilläni tuntea.
Ja kun vihdoin kohtaamme,
löytää tarkoituksensa pettymys jokainen
Ne on kestettävä jotta juuri minä syntyisin.
Niin ikävä on kaukana täällä äitiä ja isää
Koska saan mennä, Taivaan Isä,
joko pian pääsen omaan kotiin?
Piinallinen odotus
Aamulla kello herättää, säikähdän pomppaan pystyyn, kävelen usvassa ensilumen laskeutuessa maahan näytteenotto keskukseen. Nään kuinka veri valuu putkeen, monen piston jälkeen, pelkään vieläkin neulaa joka lävistää vaalean ihoni. Tökkäät uudestaan ja uudestaan suoni pakoilee ja panikki valtaa.. nyt odotan tulosta, päivällä soitan. Tulosta jota odotan kuukaudesta toiseen...Pessimistikö.
Viime viikonloppuna vein ystäväni ekan kerran muistolehtoon. en ollut ennen sitä vienyt sinne ketään. Humalassa hatarin askelin kävelin korkokengät jalassa palellen muistelemaan teitä. Iloinen baari ilta ja kuskin saapuessa, kotiin meneminen tuntui niin tyhjältä ajatukselta.. ajellen, kunnes tajusin että ajamme ohitse.. sitten tein ratkaisun.. vein rakkaan ystäväni ...muistelemaan kanssani Äidin pieniä enkeleitä. Tiputin tutin koloon josta en saanut sitä kaivettua, romahdin täysin. Kunnes ystäväni halasi minua, sanoi että kaikki on hyvin, olen turvassa. Olenko?
Enkelini...
"Vähän matkaa sä kuljit mun rinnallani,
opetit mua elämään,
rakastamaan toista ihmistä niin aidosti,
kuin vain mahdollista.
Sitten, mun sydämeni alkoi rakoilla, olit poissa.
kunnes särkyi kokonaan,
ja mä makasin sen sirpaleissa,
osaamatta enää laittaa paloja paikoilleen."
Viime viikonloppuna vein ystäväni ekan kerran muistolehtoon. en ollut ennen sitä vienyt sinne ketään. Humalassa hatarin askelin kävelin korkokengät jalassa palellen muistelemaan teitä. Iloinen baari ilta ja kuskin saapuessa, kotiin meneminen tuntui niin tyhjältä ajatukselta.. ajellen, kunnes tajusin että ajamme ohitse.. sitten tein ratkaisun.. vein rakkaan ystäväni ...muistelemaan kanssani Äidin pieniä enkeleitä. Tiputin tutin koloon josta en saanut sitä kaivettua, romahdin täysin. Kunnes ystäväni halasi minua, sanoi että kaikki on hyvin, olen turvassa. Olenko?
Enkelini...
"Vähän matkaa sä kuljit mun rinnallani,
opetit mua elämään,
rakastamaan toista ihmistä niin aidosti,
kuin vain mahdollista.
Sitten, mun sydämeni alkoi rakoilla, olit poissa.
kunnes särkyi kokonaan,
ja mä makasin sen sirpaleissa,
osaamatta enää laittaa paloja paikoilleen."
torstai 25. lokakuuta 2012
kolman inssi
No niin eli viime inssistä ei tapahtunut mitään.. en yllättyny... Nyt on kolmas inssi takana.. ja huomenna sit raskaus testi tästä .. en osaa odottaa mut silti jännittää.. mieli alat v aihtelee.. kolme päivää menkkamaista tunnetta ja jomotusta alavatsassa.. noo....
Mutta jos ny tästä ei tärppää niin sit ei.. ens kierto on lisähormooniton ja lapsettomuuspolille taas suunnittelu aikaa eli seuraavat hoitosuostumukset IVF.n.. Eli tod näk tän vuoden puolella yks sellanen sitten...
kirjottelen enempi jahka saan ajatukset taas kasaan... jos huomenna mennään negalla niin taidan riipasta sellasen nollaus kännin. väsynyt odottamaan.. ei mitään.
Mutta jos ny tästä ei tärppää niin sit ei.. ens kierto on lisähormooniton ja lapsettomuuspolille taas suunnittelu aikaa eli seuraavat hoitosuostumukset IVF.n.. Eli tod näk tän vuoden puolella yks sellanen sitten...
kirjottelen enempi jahka saan ajatukset taas kasaan... jos huomenna mennään negalla niin taidan riipasta sellasen nollaus kännin. väsynyt odottamaan.. ei mitään.
maanantai 24. syyskuuta 2012
Clomit, Ultraus, Insemnaatio = suuuri odotus ja toive
Tästä kierrosta, kesän tauon jälkeen on taas hoidot lähteny rullaamaan..
Clomit kierron 3.-7 päivät, Kp 11 ovulaatio tikuttamisen alottaminen , KP 13 Ultraus.. pari kaunista munarakkulaa, hyvän näköinen ja paksuinen kohdun seinämä.. Kaikki näyttää olevan hyvin.. missään ei mitään vikaa.. oletettu ovulaatio kp 16, Kp 14 ovulaatiotesti näytti hymynaaman.. soitto yksityiselle ->samana päivänä inseminaatio.. mies hoitamaan aamupäivällä omat hommansa.. Koomisen puhelun saatuani vessasta löytyneistä jättiläis pikkuhousuista ja hirveen näköisestä korsetista joiden pitäs auttaa asiaa.. Menen nauraen puolen päivän aikaan. Näytteenlaatu hyvä. Missään ei ongelmaa? Terolutit saa jättää tästä kierrosta pois koska kierto säännöllinen..
Seuraavana päivänä alavatsa hellä, kohdunkaula ärtynyt, tärähtely kipua. Kunpa pienokaiseni saisit alun... silittelen vatsaa iltaisin.. Josko nyt? Kuulen hengitykseni äänen, kuulen kuinka sydämeni lyönnit tuntuvat rinnassa.. Nyt vain odotan.. Milloin pääsen testaamaan... En toivo liikoja. en jaksa tipahtaa taas liian korkealta. Oikeastaan joka toinen hetki olen varma että nyt on onni meillä. toisena hetkenä epätoivo ja se tunne että ei taaskaan vallitsee minut.. vuodet vierii.. mitään ei tapahdu..
Clomit kierron 3.-7 päivät, Kp 11 ovulaatio tikuttamisen alottaminen , KP 13 Ultraus.. pari kaunista munarakkulaa, hyvän näköinen ja paksuinen kohdun seinämä.. Kaikki näyttää olevan hyvin.. missään ei mitään vikaa.. oletettu ovulaatio kp 16, Kp 14 ovulaatiotesti näytti hymynaaman.. soitto yksityiselle ->samana päivänä inseminaatio.. mies hoitamaan aamupäivällä omat hommansa.. Koomisen puhelun saatuani vessasta löytyneistä jättiläis pikkuhousuista ja hirveen näköisestä korsetista joiden pitäs auttaa asiaa.. Menen nauraen puolen päivän aikaan. Näytteenlaatu hyvä. Missään ei ongelmaa? Terolutit saa jättää tästä kierrosta pois koska kierto säännöllinen..
Seuraavana päivänä alavatsa hellä, kohdunkaula ärtynyt, tärähtely kipua. Kunpa pienokaiseni saisit alun... silittelen vatsaa iltaisin.. Josko nyt? Kuulen hengitykseni äänen, kuulen kuinka sydämeni lyönnit tuntuvat rinnassa.. Nyt vain odotan.. Milloin pääsen testaamaan... En toivo liikoja. en jaksa tipahtaa taas liian korkealta. Oikeastaan joka toinen hetki olen varma että nyt on onni meillä. toisena hetkenä epätoivo ja se tunne että ei taaskaan vallitsee minut.. vuodet vierii.. mitään ei tapahdu..
torstai 20. syyskuuta 2012
Viime syksystä tähän syksyyn..
Sain noin puoltoista vuotta sitten tietää että veljelleni joka on pitkään tahtonut lasta on tulossa pieni ihme maailmaan.. Sitten siitä viikko eteenpäin sain kuulla että siskolleni on tulossa vauva... Syys vauvoja.. samana päivän iltapäivällä sain viestin läheiseltä ystävältäni, hän kertoi heille tulevan ....syysvauvan..
Muistan kun 2010 uutenavuotena ystävänä mies sanoi että rupeevat yrittämään toista lasta. Tehdään toinen lapsi? hmm.. Entä jos se ei onnistuisikaan?. mutta kuinka ollakkaan raskaus alkoi vuode alussa ja helmikuussa sain kuulla ilouutisen ja että kaikki on mennyt hyvin... Se sai sen kuulostamaan helpolta...Tiesin siis, että he yrittävät ja olen aavistanut, että hän on pian raskaana. vain muutama kuukausi.. Olen onnellinen heidänkin puolestaan..Mutta en olisi tahtonut kuulla totuutta... Juurikun kaikki on sisälläni sekaisin ja rikki..
Jokaisen heidän kolme sanaa sai minut tolaltaan, rikkoi tasapainon ja todellisuuden ja harhautti raiteilta. Onko tämä totta? Millon on meidän vuoro.. Whuuuutumps. koko historia oli siinä, minä ja me, yrityksen kuukaudesta toiseen, keskenmenoni ja muiden onnistumiset. Katkeruus, suru ja viha. onnellisuus. Niin pienestä se oli kiinni.
Kaikki nämä kolme vauvaa syntyivät terveenä ja syksyllä.. Pieniä yksivuotiaita.. hmmm.. synttäreitä toistensa jälkeen.. Tämän jälkeen syntyi vielä monta pientä ihmettä.. mutta muille. ei meille.
Miten helvetin pitkään niitä vielä riittää, kun puhelimeni soi joku laittaa viestiä ja haluaa kertoa jotain..tunnen ajatukseni sanovat että teillekkinkö. Tarvitsenko todella näitä kaikkia peilejä ympärilleni, jotka muistuttavat minua päivästä toiseen siitä että itse tahtoisinkaan mahani kasvavan tai siitä tuoksusta mikä ihanasta pienestä vauvasta tulee..
Päiväni menevät korvissa suhisten ja useasti kuunnellen muiden onnea kuinka hienot rattaat ja vauvan nutun he ostivat.. Minäkin ostin.. Ostin pienen vaalean nutun pienillä vaaleilla nallen korvilla.. ostin pienet töppöset ja pienen nutun.. Rahalla ei saa ostettua onnea rahalla saa ostettua vaan haave kuvaan tarvittavia tavaroita.. Kuinka paljon voikaan rakastaa ja toivoa?
Saan kuulla ystäviltäni pyyntöjä joiden masut kasvavat että jatkossakin pitää yhteyttä yhtäpaljon.. kyllä minä yritän.. niiin haluaisin itsepintaisesti kohdata heidät,vauvan tulon vauvavalmistelut, kuulla neuvola käynnit.. nähdä kasvavan vatsan kuulla ehkä joskus sydän äänet.. Tänä vuonna en ole enään varma pystynkö siihen.. Annanko siihen itsellani mahdollisuuden ? Kohtaanko ajatuksen silmästä silmään, että olemmeko me heitä jotka eivät itse saa kohdata ja tuntea tuota suurta asiaa..Mikä on seuraava askel minne päin astua.. Ajatukseni eivät kanna eteenpäin.. on vain suuri musta aukko pään sisällä ja odottava tyhjyys.... Entä jos tästä kierrosta?
Muistan kun 2010 uutenavuotena ystävänä mies sanoi että rupeevat yrittämään toista lasta. Tehdään toinen lapsi? hmm.. Entä jos se ei onnistuisikaan?. mutta kuinka ollakkaan raskaus alkoi vuode alussa ja helmikuussa sain kuulla ilouutisen ja että kaikki on mennyt hyvin... Se sai sen kuulostamaan helpolta...Tiesin siis, että he yrittävät ja olen aavistanut, että hän on pian raskaana. vain muutama kuukausi.. Olen onnellinen heidänkin puolestaan..Mutta en olisi tahtonut kuulla totuutta... Juurikun kaikki on sisälläni sekaisin ja rikki..
Jokaisen heidän kolme sanaa sai minut tolaltaan, rikkoi tasapainon ja todellisuuden ja harhautti raiteilta. Onko tämä totta? Millon on meidän vuoro.. Whuuuutumps. koko historia oli siinä, minä ja me, yrityksen kuukaudesta toiseen, keskenmenoni ja muiden onnistumiset. Katkeruus, suru ja viha. onnellisuus. Niin pienestä se oli kiinni.
Kaikki nämä kolme vauvaa syntyivät terveenä ja syksyllä.. Pieniä yksivuotiaita.. hmmm.. synttäreitä toistensa jälkeen.. Tämän jälkeen syntyi vielä monta pientä ihmettä.. mutta muille. ei meille.
Miten helvetin pitkään niitä vielä riittää, kun puhelimeni soi joku laittaa viestiä ja haluaa kertoa jotain..tunnen ajatukseni sanovat että teillekkinkö. Tarvitsenko todella näitä kaikkia peilejä ympärilleni, jotka muistuttavat minua päivästä toiseen siitä että itse tahtoisinkaan mahani kasvavan tai siitä tuoksusta mikä ihanasta pienestä vauvasta tulee..
Päiväni menevät korvissa suhisten ja useasti kuunnellen muiden onnea kuinka hienot rattaat ja vauvan nutun he ostivat.. Minäkin ostin.. Ostin pienen vaalean nutun pienillä vaaleilla nallen korvilla.. ostin pienet töppöset ja pienen nutun.. Rahalla ei saa ostettua onnea rahalla saa ostettua vaan haave kuvaan tarvittavia tavaroita.. Kuinka paljon voikaan rakastaa ja toivoa?
Saan kuulla ystäviltäni pyyntöjä joiden masut kasvavat että jatkossakin pitää yhteyttä yhtäpaljon.. kyllä minä yritän.. niiin haluaisin itsepintaisesti kohdata heidät,vauvan tulon vauvavalmistelut, kuulla neuvola käynnit.. nähdä kasvavan vatsan kuulla ehkä joskus sydän äänet.. Tänä vuonna en ole enään varma pystynkö siihen.. Annanko siihen itsellani mahdollisuuden ? Kohtaanko ajatuksen silmästä silmään, että olemmeko me heitä jotka eivät itse saa kohdata ja tuntea tuota suurta asiaa..Mikä on seuraava askel minne päin astua.. Ajatukseni eivät kanna eteenpäin.. on vain suuri musta aukko pään sisällä ja odottava tyhjyys.... Entä jos tästä kierrosta?
torstai 14. kesäkuuta 2012
Negatiivinen testi ja Tyhjyys..
Minä en tiedä, mitä ajatella, tuntea tai kokea näinä päivinä. Puhaltaako joku suuri tuuli minut jatkamaan eteenpäin.. Tekisi mieli vaan nollata ja unohtaa.. Menkat oli jo myöhässä ja jotenkin sitä rupee kuvittelemaan että joko nyt.. Mutta sitten sitä tipahtaa rähmälleen omista pilvi linnoistaa.. Kunpa voisi ottaa vaan lomaa omasta itsestään, edes hetkeksi..
Tiistai aamuna kävelen toiveikkain askelin verestä otettavaan raskaustestiin.. linnut laulelee elämä hymyili vielä hetken.. se pieni toivon kipinä.. Päivällä puhelin soi.. ajattelin jo että tiedän mikä tulos on.. kun näin sen numeron vilkkuvan ruudulla.. Vastaan.. - Kyllä tää valitettavasti Negatiivinen on tää testi. .. Syvä hiljaisuus. Tuska ja raastava tarve huutaa koko maailmalle, KUKA VITTU PÄÄTTÄÄ MUN PUOLESTA saanko olla äiti?!?! ei väkisten. Turhautuminen vaihtuu hiljaisuudesta pettymykseen. Yritän hymyillä. Maailmalle näytän kaiken olevan hyvin.. kävelen suoraan työhaastetteluun PÄIVÄKOTIIN jossa tunnen kuinka sydämeni itkee verta. Hymyilen ja kerron kuinka tämä työ on minulle tärkeää ja kuinka paljon tahdonkaan juuri teille töihin.. Tahdon.. ja tahdon.. tahdon olla töissä tarvitsen töitä tarvitsen rahaa että pystyn taas jatkamaan hoitoja syksyllä.. :( Hoitoja. :( niin väsyttävä ajatus.. piti pitää ajatusten mukaan kesäloma näistä.. mutta hmm.. yritän.
Kun tuntee olevansa yksinäinen ja tyhjyys sisälläni kalvaa.. Vihaa ja tuskaa, jotenkin tunnen että olen todella vihainen, vaikka ei ole mitään syytä.. Tää viikko on saanut minut miettimään itseäni, lukemaan tekstejäni taaksepäin joista suurin osa ei ole julkaisu kelpoisia koskaan. jos koskaan saan julkaistua edes osan niistä joskus.. maailma alkaa avautua, ja minä, koska ne tekstit on niin täynnä tunnetta, jota kukaan ei pysty koskaan käsittämään.. Menneisyys. Se puhdas ihana tie. Kivinen kun karikko ja täynnä isoja vuoria joita on joutunut rämpimään ylitse tai kaivaen kivi kiveltä tunnelia läpi tähän hetkeen..
Olen onnellinen ihanasta rauhallisuutta huokuvasta miehestäni.. Mutta jotenkin tunnen tekeväni häntä kohtaankin väärin. miksi minä viallinen luontokappale teen toiselle ihmisille yhden maailman tärkeimmän asian vaikeaksi.
Kuuntelin ajatuksiani siitä miten toiset kohtaavat meidän lapsettomuuden.. Ja tiedän kuinka vaikea on kohdata ajatusta mitä sanoa seuraavaksi.. Katselen hieman haikeana facebook päivityksiä joita raskaana olevat ystäväni kirjoittavat..Lisäävät kuvia joka päivä kuinka pieni tytteli kasvaa tai poika oppi käännähtämään selälleen.. Kuinka kertovat että äitiys on maailman paras asia tai sitten yksityisellä saan viestin että osaa kuvitella kuinka rankkaa äitiys on kun eihän sinulla ole lapsia! Kuinka valitus että äitiys on pilannut heidän elämän että ei voi mennä ja tulla enään miten huvittaa..
Kuvittelen joskus itseni heidän tilalleen, mutta ymmärrän, minun elämässä on muuta sisältöä kuin äidiksi tulo..
Joskus mietin että ymmärtääkö kukaan tilannettamme.. ja sain myös kuulla että minulle yksi rakkaimmista ihmisistä ei voinut iloita muiden raskaudesta kun ajatteli meidän tilannetta? en tunne että se on minulta pois jos muu kokee onnea...jos minulle ei haluta kerto raskaudestaan sen takia että pahoitan mieleni satuttaa myös.. Kyllähän se ajatus välillä sattuu, osaan onnitella ja iloita. Itkeäkkin ilosta, mutta niin häilyvä on raja pettymyksen ja loputtomalta tuntuvan odotuksen odottamisesta..
Nyt mietin kuka lähtisi nollaamaan minun kanssa tilanteen, suurin osa ystävistäni on nykyään äitejä.. pieniä lapsia kotona. Nyt yksin mietin kenen kanssa lähden. Kuka voisi olla hetken jossain muussa hetkessä kuin äitiys. ´Sillä tiedän, jos joku heistä lähtee iltaa istumaan.. Uskon että tiedätte mikä on puheen aihe sinä iltana..
Ajatus mihin lopetan tänään kirjoittamiseni.. Miten ihminen voi kaivata ja ikävöidä näin paljon jotain, mitä ei vielä ole edes olemassa ? Henkinen sortuminen ja sydämessä tuntuva puristus.. on jotain mitä en toivo kenellekkään. Se tunne kun katsoo peilistä itsestään ja näkee silmistä kuinka sydän itkee.. Se tyhjyys jota moni ei edes huomaa. Välillä siellä on onnen pilkahduksia. olen positiivinen henkilö normaalisti. mutta vain minä tiedän mikä siellä sisällä sydämesä on. Roihuava palo.
Tiistai aamuna kävelen toiveikkain askelin verestä otettavaan raskaustestiin.. linnut laulelee elämä hymyili vielä hetken.. se pieni toivon kipinä.. Päivällä puhelin soi.. ajattelin jo että tiedän mikä tulos on.. kun näin sen numeron vilkkuvan ruudulla.. Vastaan.. - Kyllä tää valitettavasti Negatiivinen on tää testi. .. Syvä hiljaisuus. Tuska ja raastava tarve huutaa koko maailmalle, KUKA VITTU PÄÄTTÄÄ MUN PUOLESTA saanko olla äiti?!?! ei väkisten. Turhautuminen vaihtuu hiljaisuudesta pettymykseen. Yritän hymyillä. Maailmalle näytän kaiken olevan hyvin.. kävelen suoraan työhaastetteluun PÄIVÄKOTIIN jossa tunnen kuinka sydämeni itkee verta. Hymyilen ja kerron kuinka tämä työ on minulle tärkeää ja kuinka paljon tahdonkaan juuri teille töihin.. Tahdon.. ja tahdon.. tahdon olla töissä tarvitsen töitä tarvitsen rahaa että pystyn taas jatkamaan hoitoja syksyllä.. :( Hoitoja. :( niin väsyttävä ajatus.. piti pitää ajatusten mukaan kesäloma näistä.. mutta hmm.. yritän.
Kun tuntee olevansa yksinäinen ja tyhjyys sisälläni kalvaa.. Vihaa ja tuskaa, jotenkin tunnen että olen todella vihainen, vaikka ei ole mitään syytä.. Tää viikko on saanut minut miettimään itseäni, lukemaan tekstejäni taaksepäin joista suurin osa ei ole julkaisu kelpoisia koskaan. jos koskaan saan julkaistua edes osan niistä joskus.. maailma alkaa avautua, ja minä, koska ne tekstit on niin täynnä tunnetta, jota kukaan ei pysty koskaan käsittämään.. Menneisyys. Se puhdas ihana tie. Kivinen kun karikko ja täynnä isoja vuoria joita on joutunut rämpimään ylitse tai kaivaen kivi kiveltä tunnelia läpi tähän hetkeen..
Olen onnellinen ihanasta rauhallisuutta huokuvasta miehestäni.. Mutta jotenkin tunnen tekeväni häntä kohtaankin väärin. miksi minä viallinen luontokappale teen toiselle ihmisille yhden maailman tärkeimmän asian vaikeaksi.
Kuuntelin ajatuksiani siitä miten toiset kohtaavat meidän lapsettomuuden.. Ja tiedän kuinka vaikea on kohdata ajatusta mitä sanoa seuraavaksi.. Katselen hieman haikeana facebook päivityksiä joita raskaana olevat ystäväni kirjoittavat..Lisäävät kuvia joka päivä kuinka pieni tytteli kasvaa tai poika oppi käännähtämään selälleen.. Kuinka kertovat että äitiys on maailman paras asia tai sitten yksityisellä saan viestin että osaa kuvitella kuinka rankkaa äitiys on kun eihän sinulla ole lapsia! Kuinka valitus että äitiys on pilannut heidän elämän että ei voi mennä ja tulla enään miten huvittaa..
Kuvittelen joskus itseni heidän tilalleen, mutta ymmärrän, minun elämässä on muuta sisältöä kuin äidiksi tulo..
Joskus mietin että ymmärtääkö kukaan tilannettamme.. ja sain myös kuulla että minulle yksi rakkaimmista ihmisistä ei voinut iloita muiden raskaudesta kun ajatteli meidän tilannetta? en tunne että se on minulta pois jos muu kokee onnea...jos minulle ei haluta kerto raskaudestaan sen takia että pahoitan mieleni satuttaa myös.. Kyllähän se ajatus välillä sattuu, osaan onnitella ja iloita. Itkeäkkin ilosta, mutta niin häilyvä on raja pettymyksen ja loputtomalta tuntuvan odotuksen odottamisesta..
Nyt mietin kuka lähtisi nollaamaan minun kanssa tilanteen, suurin osa ystävistäni on nykyään äitejä.. pieniä lapsia kotona. Nyt yksin mietin kenen kanssa lähden. Kuka voisi olla hetken jossain muussa hetkessä kuin äitiys. ´Sillä tiedän, jos joku heistä lähtee iltaa istumaan.. Uskon että tiedätte mikä on puheen aihe sinä iltana..
Ajatus mihin lopetan tänään kirjoittamiseni.. Miten ihminen voi kaivata ja ikävöidä näin paljon jotain, mitä ei vielä ole edes olemassa ? Henkinen sortuminen ja sydämessä tuntuva puristus.. on jotain mitä en toivo kenellekkään. Se tunne kun katsoo peilistä itsestään ja näkee silmistä kuinka sydän itkee.. Se tyhjyys jota moni ei edes huomaa. Välillä siellä on onnen pilkahduksia. olen positiivinen henkilö normaalisti. mutta vain minä tiedän mikä siellä sisällä sydämesä on. Roihuava palo.
tiistai 12. kesäkuuta 2012
Clomi kierto..
Vähän tietoa tästä kierrosta
Kp1 : 15.5.2012 ja perus ketutus menkkojen alkamisesta
Kp3: 1 Clomi naamaan
Kp6: Pohdintaa että miksi nippailee vatsaa
Kp7: Kuumia aaltoja, hermot kireellä viides clomi.
Kp8: Itkuherkkä. Ketuttaa, miettii mitähän tästä taas tulee
Kp9: hällä väliä fiilis. ei muita tuntemuksia.
Kp 10: munasarjoissa paineen tunnetta
Kp 11: Naistenpoli folliikkeli ultra. muutama kaunis rakkuala yksi 14mm joka hyvä ehdokas.. oviksen tikuttaminen alkaa
Kp12: Nippailu jatkuu
Kp13: Ovulaatio testi plussa
Kp15: kuumia aaltoja, yksityiselle inseminaatioon... Ei sattunut.. mutta illalla alko älyttömät tärinä kivut ja supistukset.. ->yö valvoen -> ensimäinen terolut
Kp16: Kivut jatkuu supistukset voimenee, kippurassa olemista
Kp 17: Kivut helpottaneet vain tärähtelyä liikunnan yhteydessä.
Kp 19: Hälläväliä fiilis
Kp23: Menkkamaista jomottelua viimeinen terolut. Alavatsalihakset jumissa kiristää
Kp 24: Väsyttää vituttaa nälättää ketuttaa. Alavatsa kipiä
KP26: alavatsa kireä ja turvonnut olo, ruokamaistuu
Kp27: eiliset oireet jatkuvat, ARMOTON NÄLKÄ, suklaata tahtoo!
Kp28: Oottelee ihmeissää menkkoja, stressaa ahistaa, itku herkkä, hellyys pula, ahdistus
KP29: Raskaustesti näytteen ottokeskuksella... Herkkä fiilis.. tuloksia odotellessa..
Kp1 : 15.5.2012 ja perus ketutus menkkojen alkamisesta
Kp3: 1 Clomi naamaan
Kp6: Pohdintaa että miksi nippailee vatsaa
Kp7: Kuumia aaltoja, hermot kireellä viides clomi.
Kp8: Itkuherkkä. Ketuttaa, miettii mitähän tästä taas tulee
Kp9: hällä väliä fiilis. ei muita tuntemuksia.
Kp 10: munasarjoissa paineen tunnetta
Kp 11: Naistenpoli folliikkeli ultra. muutama kaunis rakkuala yksi 14mm joka hyvä ehdokas.. oviksen tikuttaminen alkaa
Kp12: Nippailu jatkuu
Kp13: Ovulaatio testi plussa
Kp15: kuumia aaltoja, yksityiselle inseminaatioon... Ei sattunut.. mutta illalla alko älyttömät tärinä kivut ja supistukset.. ->yö valvoen -> ensimäinen terolut
Kp16: Kivut jatkuu supistukset voimenee, kippurassa olemista
Kp 17: Kivut helpottaneet vain tärähtelyä liikunnan yhteydessä.
Kp 19: Hälläväliä fiilis
Kp23: Menkkamaista jomottelua viimeinen terolut. Alavatsalihakset jumissa kiristää
Kp 24: Väsyttää vituttaa nälättää ketuttaa. Alavatsa kipiä
KP26: alavatsa kireä ja turvonnut olo, ruokamaistuu
Kp27: eiliset oireet jatkuvat, ARMOTON NÄLKÄ, suklaata tahtoo!
Kp28: Oottelee ihmeissää menkkoja, stressaa ahistaa, itku herkkä, hellyys pula, ahdistus
KP29: Raskaustesti näytteen ottokeskuksella... Herkkä fiilis.. tuloksia odotellessa..
RASKAUSTESTI!
Tää kierto on kyl niin kummallinen.. menkat on nyt siis myöhässä useemman päivän.. viime to loppu terolutit ja tänä aamuna kävin tekee labralla raskaustestin...MITEN VOI OLLA NÄIN PIINALLISTA odottaa tuloksia siitä.. huh huh! jännittää ja pelottaa vaikka sydän tietää jo etukäteen et Nega sieltä kuitenkin tulee.. Kun ei vaan jaksas enään edes toivoa.. Mut toivosta ei luovuta.. ei ainakaan vielä.
häilyvä on raja pettymyksen ja loputtomalta tuntuvan odotuksen odottamisesta.. ja niistä aiheutuvan tuntemuksien raja..
häilyvä on raja pettymyksen ja loputtomalta tuntuvan odotuksen odottamisesta.. ja niistä aiheutuvan tuntemuksien raja..
tiistai 5. kesäkuuta 2012
Täydellisyyttä tavoitteleva ja tunteeton julma?
Tunnen välilläni olevani kyyninen, tunteeton julma niistä ajatuksista mitä päässäni pyörii, tai välillä välinpitämätön siitä mitä nyt oikeesti tunnen sisälläni. On päiviä, jolloin mieleni on tyyni ja varovaisen toiveikas mutta välillä olen turhautunut. Ja keksin koko ajan kaikkea uutta joka antaisi minulle mahdollisuuden unohtaa tämän edes hetkeksi. Keksin uusia keinoja selvityä arjesta ja ajatuksesta että elämästäni puuttuu jotain..
Joku voi ajatella että olen täydellisyyttä tavoitteleva.. ja se että ilman lastakin voisi elää.. Ja että mitä valitan turhasta, tai sanonnat että heiiii nythän te voitte nyt matkustella ihan niin paljon ku haluutte, saatte paljon omaa aikaa ja saatte nukkua pitkään tai olla välittämätä kuka hoitaa lasta sillä aikaa jos olette yhdessä elokuvissa tai elämässä on muutakin sisältöö kuin lapsi.. Ja kyllä, näin ajattelevat ne jotka ovat kohdannut oman onnen.. Onhan tietenkin niitä jotka ovat vapaa ehtoisesti lapsettomia.. Mutta on myös meitä.. jolla olisi niin iso tunne siitä että olisi paljon jaettavaa rakkautta lapselle, lapselle jota ei ole. Joten enne kun tulee sanomaan että on onni olla lapseton ja lapsetomalla ei ole oikeutta tuntea kaipuuta elämään jossa olisi lapsi perheessä mukana, muistakaa se voi sattua enemmän kuinka mikään mitä itse olet kokenut.
Joka kuukaus Ovulaatiota odotellessa, on monesti mennyt kierto niin että on yrittäny olla miettimättä. On mennyt paljon rahaa siihen että kuukaudesta toiseen tikutaen ovulaatiota sitä hetkeä kun olisi se otollisin hetki saada pieni ihme aluilleen, mutta muutaman viikonpäästä huomaa, ei, ehkä tehtiin jotain vääriin.. mennyt rahaa hoitoihin ja lääkkeisiin ja sitten ihmiset tulee kysyy että teillähän on varmaan rahaa kun ei mee rahaa edes lapsiin.. Voi nyt perkele sanon minä.. Nyt odottaen testausa.. minussa on kaikki valmiina ihmeelle, kierto kiertäen kehossani ja odottaen tunnetta.. ja ajatus siitä. ”Hei, lapseni, tulisitko jo luoksemme olet niiin tervetullut, ihan koska haluat. Äiti rakastaa ja sinua odotetaan kovasti. Me rakastamme sinua jo nyt, enemmän kuin kukaan voi kuvitella. Enemmän, kuin mitä edes itse osaamme kuvitella..."
Nyt kuljetaan realistisena eteenpäin ja tietoisena että uusi pettymys voi tulla seuraavalla kerralla ja seuraavalla kerralla, mutta kuitenkaan luopuen toivosta ja siitä että joskus vielä on meidän vuoromme.. Emme kulje pääpilvissä ja katsomme mitä elämällä on meille annettavaa. Elämme hetkessä ja siinä mitä tämä hetki voi meille tuoda..
Sinua odottaen...
Joku voi ajatella että olen täydellisyyttä tavoitteleva.. ja se että ilman lastakin voisi elää.. Ja että mitä valitan turhasta, tai sanonnat että heiiii nythän te voitte nyt matkustella ihan niin paljon ku haluutte, saatte paljon omaa aikaa ja saatte nukkua pitkään tai olla välittämätä kuka hoitaa lasta sillä aikaa jos olette yhdessä elokuvissa tai elämässä on muutakin sisältöö kuin lapsi.. Ja kyllä, näin ajattelevat ne jotka ovat kohdannut oman onnen.. Onhan tietenkin niitä jotka ovat vapaa ehtoisesti lapsettomia.. Mutta on myös meitä.. jolla olisi niin iso tunne siitä että olisi paljon jaettavaa rakkautta lapselle, lapselle jota ei ole. Joten enne kun tulee sanomaan että on onni olla lapseton ja lapsetomalla ei ole oikeutta tuntea kaipuuta elämään jossa olisi lapsi perheessä mukana, muistakaa se voi sattua enemmän kuinka mikään mitä itse olet kokenut.
Joka kuukaus Ovulaatiota odotellessa, on monesti mennyt kierto niin että on yrittäny olla miettimättä. On mennyt paljon rahaa siihen että kuukaudesta toiseen tikutaen ovulaatiota sitä hetkeä kun olisi se otollisin hetki saada pieni ihme aluilleen, mutta muutaman viikonpäästä huomaa, ei, ehkä tehtiin jotain vääriin.. mennyt rahaa hoitoihin ja lääkkeisiin ja sitten ihmiset tulee kysyy että teillähän on varmaan rahaa kun ei mee rahaa edes lapsiin.. Voi nyt perkele sanon minä.. Nyt odottaen testausa.. minussa on kaikki valmiina ihmeelle, kierto kiertäen kehossani ja odottaen tunnetta.. ja ajatus siitä. ”Hei, lapseni, tulisitko jo luoksemme olet niiin tervetullut, ihan koska haluat. Äiti rakastaa ja sinua odotetaan kovasti. Me rakastamme sinua jo nyt, enemmän kuin kukaan voi kuvitella. Enemmän, kuin mitä edes itse osaamme kuvitella..."
Nyt kuljetaan realistisena eteenpäin ja tietoisena että uusi pettymys voi tulla seuraavalla kerralla ja seuraavalla kerralla, mutta kuitenkaan luopuen toivosta ja siitä että joskus vielä on meidän vuoromme.. Emme kulje pääpilvissä ja katsomme mitä elämällä on meille annettavaa. Elämme hetkessä ja siinä mitä tämä hetki voi meille tuoda..
Sinua odottaen...
maanantai 4. kesäkuuta 2012
Henkinen harppaus
Tuntuu kuin olisin kasvanut viidessä vuodessa ison harppauksen, henkisesti vanhemmaksi, vahvemmaksi ja fyysisestikkin naisellinen kroppani ei ole niin sileä ja lapsen kasvoinen kuin ennen..En tiedä koenko jotain ikäkriisiä.. olen ajatellut jo useamman vuoden että kun täyttää 25 vuotta on lähempänä omia viisi kymmppisiä kun omaa syntymää, mutta kuukausi ennen 25 vuotis syntymäpäivääni en ole enään kokenut mitään kriisiä, olen pikemminkin ylpeä iästäni.
Nyt 26 vuotiaana Huomaan että elämä on jättänyt minuun jälkiään, on arpia on pieniä uurteita ihossa fyysisiä merkkejä aikuisemmasta ihmisestä. Huomaan katsovani ylpeydellä kasvojani ja silmiäni, omaa tyyliäni ja persoonaa, minä ole tämä ihminen nyt ja tässä. Ja olen ylpeä siitä.. Olen ylpeä kehostani jossa on virheitä, on selluliittiä, ja poskissani on hymykuopat.. olen niistä ylpeä. Kehossani on puute naisellisuudesta, jonka tahtoisin vielä joskus muuttuvan.
Naisellisuuden ja naisen kehon yksi tärkeä asia on tuoda uutta maailmaan.. onnen siemenen kasvattaminen.. Mutta silti jaksan toivoa.. Tämä on minun elämäni, minun kehoni, elän tässä vielä monen monta vuotta, kohtelen sitä hyvin hemmottelen. Välillä ehkä saastutan sitä pauheuksilla, mutta olen myös ylpeä että olen päässyt moneesta paheestani eroon..
Miksi moni puuttuu toisen ihmisen ulkonäköön, joku itse joutuu asumaan siinä kropassa.. Miksi siitä ei voisi silloin vaan olla ylpeä.. ja jos ei ole niin muokata siitä sellainen että siinä itse viihtyy.. Niin minä tein.. ja voin sanoo näin -35kg /puolvuotta köykäsempänä. Että ite siihen voi vaikuttaa.. tosin.. olen huomannut että olen nykyään myös pinnallinen..Katon äärimmäisen lihavia ihmisiä nenän varttani pitkin ja ihmettelen.. Että miksi he ei tee itselleen mitään.. miksi ihminen vääristää oman peilikuvan ja väittää vielä että on terve.. Voin sanoo että itekkin varjouduin sen taakse vuosiksi..kunnes tajusin. Olen sotanorsu.. ;) ja sen jälkeen taistellen niitä kiloja vastaan...
Onnellisuus on sitä että hyväksyy itsensä sellaisena kun on?
Nyt 26 vuotiaana Huomaan että elämä on jättänyt minuun jälkiään, on arpia on pieniä uurteita ihossa fyysisiä merkkejä aikuisemmasta ihmisestä. Huomaan katsovani ylpeydellä kasvojani ja silmiäni, omaa tyyliäni ja persoonaa, minä ole tämä ihminen nyt ja tässä. Ja olen ylpeä siitä.. Olen ylpeä kehostani jossa on virheitä, on selluliittiä, ja poskissani on hymykuopat.. olen niistä ylpeä. Kehossani on puute naisellisuudesta, jonka tahtoisin vielä joskus muuttuvan.
Naisellisuuden ja naisen kehon yksi tärkeä asia on tuoda uutta maailmaan.. onnen siemenen kasvattaminen.. Mutta silti jaksan toivoa.. Tämä on minun elämäni, minun kehoni, elän tässä vielä monen monta vuotta, kohtelen sitä hyvin hemmottelen. Välillä ehkä saastutan sitä pauheuksilla, mutta olen myös ylpeä että olen päässyt moneesta paheestani eroon..
Miksi moni puuttuu toisen ihmisen ulkonäköön, joku itse joutuu asumaan siinä kropassa.. Miksi siitä ei voisi silloin vaan olla ylpeä.. ja jos ei ole niin muokata siitä sellainen että siinä itse viihtyy.. Niin minä tein.. ja voin sanoo näin -35kg /puolvuotta köykäsempänä. Että ite siihen voi vaikuttaa.. tosin.. olen huomannut että olen nykyään myös pinnallinen..Katon äärimmäisen lihavia ihmisiä nenän varttani pitkin ja ihmettelen.. Että miksi he ei tee itselleen mitään.. miksi ihminen vääristää oman peilikuvan ja väittää vielä että on terve.. Voin sanoo että itekkin varjouduin sen taakse vuosiksi..kunnes tajusin. Olen sotanorsu.. ;) ja sen jälkeen taistellen niitä kiloja vastaan...
Onnellisuus on sitä että hyväksyy itsensä sellaisena kun on?
Lapseton perhe?
Aina välillä löydän itsestäni halun kirjoittaa jotaikin ajatuksia ylös.. Lähinnä on ideana ruveta keräämään ajatuksia oikeita ja vääriä tuntemuksia itselleni henkilökohtaisesta, mutta arasta asiasta kuin lapsettomuus. Lisään tähän myös pätkiä, joita olen vuosien varrella rustannut paperille..mutta ikinä en saanut kirjoitettua mitään järkevää ylös...
Miltä tuntuu tuntea olevansa äiti ilman lasta. Ns. tyhjäsyli jossa olisi paljon rakkautta juuri sille jota vuodesta toiseen vaan rakastaa mutta ei saa.. Tunnetta siitä että saat lapsen rinnallesi ja siitä kuinka se onkaan syntynyt kahden ihmisen rakkaudesta se pieni hento ihme... Toivon että tätä kautta lähimmät ystävät kelle annan tän näkyviin ehkä ymmärtävät tuntemuksiani paremmin.
Olen yrittänyt olla monesti ajattelamatta asiaa, mutta kun tunnen että se syvällä sisimmässäni kaihertaa minua päivästä toiseen, siitä asiasta puhuminenkaan ei helpota oloani vaan se on ja pysyy sisälläni.. on siis kokeiltu kaikki luontaiset konstit, greippimehukuureista asiasta miettimättömyyteen. akupunktiot sun muut on jopa käyny mielessä. hermoratahierontakin joskus kokeiltu, uskomatonta mitä kaikkee tullut kokeiltua...
Takana on siis kaksi kiperää henkisesti tuskallista keskenmennyttä ihmettä. Meillä olisi kaksi pientä lasta, 9 ja 4v jos kaikki olisi mennyt niin kuin asioiden toivoisi.. Pienen elämän alku joka onkin sitten vain päättynyt siihen pelättyyn, siihen turhautumiseen, pettymykseen, kipuun.. jota pienetkin sanat voivat hajottaa.. Olen taas enkelilapsen äiti..
Eniten koskee kyselyt... Miksi teillä ei oo lapsia. No millon te teette lapsen. Jokos sitä ollaan meinattu raskautua? diipa daapa. ja eikö teidänkin olisi jo korkea aika.. huoh.. Ei, ei ole meidän aika. Ei tänään ei vielä. Mutta miksi se on niin vaikea kerta toisille.. Kun vaan tekisi mieli huutaa vasten kasvoja että se ei vaan kaikille ole niin helppoo!! ja että se ei ole vain itsestä kiinni.
Raivosin, kirosin itkin, miksi annoin itseni jo uskoa että olisi jo meidän vuoro. Uskoa että tästä kierrosta se tapahtuu saada olemattomia raskausoireita tai kuvitelmia siitä et sisälläni voisi kasvaa ihme joka muuttaisi koko elämämme.. mutta niin vain kiroan kuukaudesta toiseen, pettymyksestä ja toivottomuudesta toiseen koko helvetin elämäni, uskoni siitä että hyvä rakastava perhe jolla olisi antaa rakastava koti jollekkin ihmeelliselle ja rakastattevalle pienelle.. jos sitä ei siis olekkaan tarkoitettu niin.
Tulee tunteita miksi on aina muiden vuoro, tiedän emme ole yksin tässä kaikessa. Mutta koko ajan tuntuu että lapsia sikiää kaikialle. Tunnen onnea heidän puolestaan , mutta välillä tunnen katkeruuden ja pettymyksen.. vaikka tuntuu että se ei ole oikein. Tulee päiviä kun olet kaupassa ja pelkästää raskaana olevan naisen näkiminen saa nousemaan kyyneleet silmiin kuinka voi olla oikeesti kateellinnen jostain isosta raskausvalaasta? Välillä ne tunteet menee pois tuntee onnen muiden onnesta..
Sitten tulee taas hetki olet vaikka syömässä ravintolassa vieresessä pöydässä on lapsi perhe.. äiti isä pari lasta.. ja pieni vauva.. kuulet kun iloisena lapset höpöttelevät, pienin lapsista saa äidin sylissä juoda tuttipullossa maitoo.. Mitä itsellä pyörii mielessä? Voisiko noille lapsi perheille olla oma suljettu huone jossain syrjässä, ettei näkisi toisen ylenpalttista onnea, heidän arkea. Joita he eivät itse pidä ihmeellisenä. Miten se voisi merkitä toiselle naiselle jotain niin suurta tunnetta toinen ei edes ymmärrä mitä onko ollaan lapseton.. Edes se että he tajuaisivat kuinka onnekkaita he ovat.. Havahtua tämän kaiken kesken, nälkä katosi... poistua paikalta.. ja tuntea että jotain puuttuu.. voiko missään olla rauhassa.
Nyttemmin on jo paremmin. Haikeus ja suru, hiljainen hyväksyntä ja vähittäinen luottamus elämään, vaihtelevat arjen tasapaksuuden kanssa. Siitä että joskus voisi saada oman pienen pyörii mielessä. Nyt on usemman vuoden pyörinyt suurena osana mielessä ja ajatuksissa ajatus adoptiosta.. Antaa jollekkin pienelle ihmeelle koti.. Olla äiti ja isä jollekkin joka kaipaa perhettä.. Vai onko biologisuus se asia jota siihen haluaa.. Tunne siitä että tahtoisin lapseni kasvavan 9kk sisälläni olisi side jota ei kukaan muu voi kokea kuin äiti ja lapsi..
Ihmetellen eteenpäin...
Miltä tuntuu tuntea olevansa äiti ilman lasta. Ns. tyhjäsyli jossa olisi paljon rakkautta juuri sille jota vuodesta toiseen vaan rakastaa mutta ei saa.. Tunnetta siitä että saat lapsen rinnallesi ja siitä kuinka se onkaan syntynyt kahden ihmisen rakkaudesta se pieni hento ihme... Toivon että tätä kautta lähimmät ystävät kelle annan tän näkyviin ehkä ymmärtävät tuntemuksiani paremmin.
Olen yrittänyt olla monesti ajattelamatta asiaa, mutta kun tunnen että se syvällä sisimmässäni kaihertaa minua päivästä toiseen, siitä asiasta puhuminenkaan ei helpota oloani vaan se on ja pysyy sisälläni.. on siis kokeiltu kaikki luontaiset konstit, greippimehukuureista asiasta miettimättömyyteen. akupunktiot sun muut on jopa käyny mielessä. hermoratahierontakin joskus kokeiltu, uskomatonta mitä kaikkee tullut kokeiltua...
Takana on siis kaksi kiperää henkisesti tuskallista keskenmennyttä ihmettä. Meillä olisi kaksi pientä lasta, 9 ja 4v jos kaikki olisi mennyt niin kuin asioiden toivoisi.. Pienen elämän alku joka onkin sitten vain päättynyt siihen pelättyyn, siihen turhautumiseen, pettymykseen, kipuun.. jota pienetkin sanat voivat hajottaa.. Olen taas enkelilapsen äiti..
Eniten koskee kyselyt... Miksi teillä ei oo lapsia. No millon te teette lapsen. Jokos sitä ollaan meinattu raskautua? diipa daapa. ja eikö teidänkin olisi jo korkea aika.. huoh.. Ei, ei ole meidän aika. Ei tänään ei vielä. Mutta miksi se on niin vaikea kerta toisille.. Kun vaan tekisi mieli huutaa vasten kasvoja että se ei vaan kaikille ole niin helppoo!! ja että se ei ole vain itsestä kiinni.
Raivosin, kirosin itkin, miksi annoin itseni jo uskoa että olisi jo meidän vuoro. Uskoa että tästä kierrosta se tapahtuu saada olemattomia raskausoireita tai kuvitelmia siitä et sisälläni voisi kasvaa ihme joka muuttaisi koko elämämme.. mutta niin vain kiroan kuukaudesta toiseen, pettymyksestä ja toivottomuudesta toiseen koko helvetin elämäni, uskoni siitä että hyvä rakastava perhe jolla olisi antaa rakastava koti jollekkin ihmeelliselle ja rakastattevalle pienelle.. jos sitä ei siis olekkaan tarkoitettu niin.
Tulee tunteita miksi on aina muiden vuoro, tiedän emme ole yksin tässä kaikessa. Mutta koko ajan tuntuu että lapsia sikiää kaikialle. Tunnen onnea heidän puolestaan , mutta välillä tunnen katkeruuden ja pettymyksen.. vaikka tuntuu että se ei ole oikein. Tulee päiviä kun olet kaupassa ja pelkästää raskaana olevan naisen näkiminen saa nousemaan kyyneleet silmiin kuinka voi olla oikeesti kateellinnen jostain isosta raskausvalaasta? Välillä ne tunteet menee pois tuntee onnen muiden onnesta..
Sitten tulee taas hetki olet vaikka syömässä ravintolassa vieresessä pöydässä on lapsi perhe.. äiti isä pari lasta.. ja pieni vauva.. kuulet kun iloisena lapset höpöttelevät, pienin lapsista saa äidin sylissä juoda tuttipullossa maitoo.. Mitä itsellä pyörii mielessä? Voisiko noille lapsi perheille olla oma suljettu huone jossain syrjässä, ettei näkisi toisen ylenpalttista onnea, heidän arkea. Joita he eivät itse pidä ihmeellisenä. Miten se voisi merkitä toiselle naiselle jotain niin suurta tunnetta toinen ei edes ymmärrä mitä onko ollaan lapseton.. Edes se että he tajuaisivat kuinka onnekkaita he ovat.. Havahtua tämän kaiken kesken, nälkä katosi... poistua paikalta.. ja tuntea että jotain puuttuu.. voiko missään olla rauhassa.
Nyttemmin on jo paremmin. Haikeus ja suru, hiljainen hyväksyntä ja vähittäinen luottamus elämään, vaihtelevat arjen tasapaksuuden kanssa. Siitä että joskus voisi saada oman pienen pyörii mielessä. Nyt on usemman vuoden pyörinyt suurena osana mielessä ja ajatuksissa ajatus adoptiosta.. Antaa jollekkin pienelle ihmeelle koti.. Olla äiti ja isä jollekkin joka kaipaa perhettä.. Vai onko biologisuus se asia jota siihen haluaa.. Tunne siitä että tahtoisin lapseni kasvavan 9kk sisälläni olisi side jota ei kukaan muu voi kokea kuin äiti ja lapsi..
Ihmetellen eteenpäin...
willing to see and feel and hear open heart
Miksi suurin osa vieläkin maailmassa ajattelee, että lapsen saavat kaikki ne jotka haluavat.. ja juuri silloin kuin haluavat? Onko elämä sarjakuvaa vai jotain draama näytelmää.. Ei tätä ole etukäteen käsikirjoitettu... Vai onko? Onko jossain olemassa oikeesti esim herrä God joka päättää kuka täällä saa olla äiti ja kuka ei?!
EI KAIKKI OLE AINA ITSESTÄ KIINNI!
EI KAIKKI OLE AINA ITSESTÄ KIINNI!
sunnuntai 3. kesäkuuta 2012
Huuto, joka tulee kaikuna takaisin
Kesäkuun alku.. Nautin auringosta, hetkestä itseni kanssa. Viikonloppu on ohitse.. Istuin iltaa kaverini kanssa.. Jutellen.. Jutellen suuresta asiasta, josta monelle en ole jutellut.. Puhumme elämästä, minun elämästä minun unelmasta. Koen tunteen, että voin kertoa vapautuneesti mitä minä tunnen. Kuinka tuntuu siltä että tekisi mieli huutaa täysiä ja kertoo koko helvetin maailmalle miten jotkut asiat voikaan olla epäreiluja!
Näen lihavia naisia, oma painonpudotus ja sen tuoma varmuus siitä että pystyy mihin vaan saa kysymään mielessään, miksi nuo ei tee mitään. Nään raskaana olevia naisia.. Naisen joka työntää lastenrattaissa kahta pientä lastaan, maha pystyssä. Noinko helppoa se on?
Minun huutooni ei tarvitse vastausta, en tarvitse sääliä. Välillä tunne vaan sydäntä särkevää kipua välillä paskat välitän siitä mitä tunnen, kun tuntuu siltä etten tunne enään mitään... Ajatukset ovat minun oma piilopaikkani, sinne ei pääse kukaan. Siellä on minun tuskani, siellä on minun salaisuuteni, siellä on minun muistoni, siellä on minun onneni ja ilon aiheeni. Tämä tulee viemään aikaa.. Aikaa ajatuksille.. Sitä en tiedä vielä kuinka pitkä matka tämä taival on.. voin sanoa.. Että kivinen tie näkyy takana.. toivon, että kivet pienenisi ja tuntuisi samettiselta hiekalta jalkojeni alla.. Ehkä vielä joskus.
Näen lihavia naisia, oma painonpudotus ja sen tuoma varmuus siitä että pystyy mihin vaan saa kysymään mielessään, miksi nuo ei tee mitään. Nään raskaana olevia naisia.. Naisen joka työntää lastenrattaissa kahta pientä lastaan, maha pystyssä. Noinko helppoa se on?
Minun huutooni ei tarvitse vastausta, en tarvitse sääliä. Välillä tunne vaan sydäntä särkevää kipua välillä paskat välitän siitä mitä tunnen, kun tuntuu siltä etten tunne enään mitään... Ajatukset ovat minun oma piilopaikkani, sinne ei pääse kukaan. Siellä on minun tuskani, siellä on minun salaisuuteni, siellä on minun muistoni, siellä on minun onneni ja ilon aiheeni. Tämä tulee viemään aikaa.. Aikaa ajatuksille.. Sitä en tiedä vielä kuinka pitkä matka tämä taival on.. voin sanoa.. Että kivinen tie näkyy takana.. toivon, että kivet pienenisi ja tuntuisi samettiselta hiekalta jalkojeni alla.. Ehkä vielä joskus.
Kesäkuun alku... Pitkä odotus...
Ensimmäinen hieman suuntaa antava teksti.. lapsettomuudesta, tyhjästä sylistä ja elämän kokoisesta menetyksestä.. Tunteesta mikä menee aaltoilevana läpi päivien. Tunteesta kun välilä luopuu toivosta ja välillä on olo että ei edes kiinnosta lapset.. Tunteesta kun lapsi on mielessä ja kokee olevansa äiti. Vaikka onkin lapseton sellainen..
Lapsettomuutta on takana kauan, niin kauan että sen laskemiseen joutuu pysähtymääm, tuntuu että viikot vaihtuu kuukausiin kuukaudet vuosiin.. Ensimmäinen lapsettomuus poli käynti oli 2008. Eli neljä vuotta sitten.. Sitä enne toistuvaa yritystä oli ollut jo puoltoista vuotta eli ovulaatiota tikuttaen ja kalenteria kytäten.. ja sitäkään ennen ehkäsy ei ole ollut mukana vuodesta 2003 kohta 10 vuotta selittämätöntä tietämättömyyttä.. Mistä kiikasta.. kun mistään ei löydy syytä ja kaikki näyttää olevan kummassakin osapuolessa normaalisti..
Vuodesta toiseen joka kuukaus laskemme kiertopäiviä, tikutamme ovulaatiota, odotamme ja ihmettelemme. Lapsettomuuslääkäri on positiivisella asenteella... kuus pitkää vuotta takana. Kuinka monta pitkää vuotta edessa..
Ensimmäinen keskenmeno 2002 lokakuussa (tietämätön raskaus, mutta silti henkisesti maailman romautti, askel askeleelta nyt vahvempana. ) Toinen varhaisen alkuraskauden km toukokuussa 2007. Näistä voisi kirjottaa jossain vaiheessa oman tekstin, kun niissä on niin paljon, että tähän tekstii viitsi sitä tunkea.. Kahden pienen enkelin - Lapseton äiti
Moni sanoo, että lopettakaa yrittäminen niin tuut raskaaks.. rentoudu elä stressaa.. Kyllä, sitäkin on yritetty, mutta ei ole helppoa unohtaa, kun kaikki muistuttaa asiasta... Ja kuitenkin naisen kehossa tapahtuvat muutokset tuovat mieleen joka kk sen, että ei tästäkään kierrosta... Mutta minkäs teet.. Mieltä se kaihertaa, milloin on meidän vuoro. Mitä teen väärin. Tai siis kun saisi selvyyden mistä tämä johtuu???
Missä "vaiheessa" mennään juuri nyt...
Olen marraskuusta 2011 aloittanut clomifen lääkityksen ja sen seurana terolut säännöllistämään kuukautis kiertoo.. Joka kuukauden seuranta ultrat rasittavat, kun lääkärin suusta kuuluu sanat, täällä on kaunis munarakkula kypsynyt ovulaatio on varmaa tän ja tän välisenä aikana.. Kohdun limakalvo on paksuuntunut sopivasti, kaikki näyttää hyvältä. Jotenkin jo siinä vaiheessa miettii seuraavaa kiertoa ja sitä että millon ne menkat taas alkavat.. Vakuutus ei korvaa hoitoja joka kierrosta monta sataa euroa, ja mitään syytä ei löydy.
Nyt on neljä kiertoo odotettu Inseminaatioon pääsemistä.. Kierto on aina osunut viikonlopulle.. MITEN VOI OLLA NELJÄ KIERTOO ja ovulaatio .. lauantaina.. huh huh. Mutta nyt jänskät paikat edessä ensimäinen IUI on tehty nyt 28.05.2012 ja 12.6 on tarkoitus testailla näytteenotto keskuksessa.. Jotenkin joka päivä menee niin vuoristo rataa että ajatus on jo että negahan se sieltä tulee.. Eipähän tipahda niin korkialta alas kun valmistautuu siihe.. Mutta se pieni toivon kipinä.. Se pieni joka välillä mahanpohjassa aiheuttaa pienen pieniä perhosia.. Ne ilon kyyneleet jotka vaihtuu sadasosa sekunneissa pettymyyden kyyneleiksi.. Pysähdyn, rauhotun, kuuntelen, Ei mitään hätää.
Inseminaatio on nyt sitten yhdistettynä ovulaatio indukstioon, eli juuri tuohon clomifen lääkitykseen joosa munasolun irtoamiseen ja kasvamiseen vaikutetaa hormooneilla..
Jos nyt tästä ei tärppää..
sitten tulee muutaman kuukauden tauko.. "kesäloma" voin kertoo että sillon ei tarvii kysellä mietinkö, EI en mieti.. menen elän ja vaikka bailaan koko kesän.. Mutta ei en mieti.. Tai ainakin siihen pyrin.. Olen yrittänyt vähentää stressaamista. ei se siitä stressaamalla parane.. Oon myös huomannut sen että kesän lähestyminen on tuonut mulle muuta ajateltavaa, tuntuu että tahtois olla koko ajan menossa joka paikkaan, yrittää unohtaa koko asian kauhialla tekemisen määrällä.. Pohtinut myös sitä että en voi mennä töihin koska siellä on liikaa aikaa pysähtyä miettimään tätä.. Tosiaan, siinä se.. miettimisen aihe.. TYÖ. Se kun tuntuu että kaikki odottaa että miks et ole töissä. Jotenkin ei kiinnosta edes hakea.. Lastenohjaaja? Entä ne päivät töissä mitä tulee kun tuntuu et sydän revitään rinnasta. Se kun pidät vauvaa töissä sylissä ja ajatukset rupee pyörimään, ne hetket tulee ja menee.. Tiedän että olen hyvä työssäni ja pärjään lastenparissa todella hyvin.. Mutta se tunne, mistä ei voi puhuu kellekkään.. Kukaan ei vaan tajua kuinka paljon töissä oleminen vie mun voimia. Katsotaan sitten myöhemmin.. Kyllähän sitä jo sinne kaipaakin... Koska kyllä rakastan töissä oloa.. Kauhean ristiriitasta olla.. Minä.
( iui eli inseminaatio, hyvä havainnollistaminen miten se tapahtuu on tässä videossa jonka löysin youtubesta: IUI )
Ensimmäinen hieman suuntaa antava teksti.. lapsettomuudesta, tyhjästä sylistä ja elämän kokoisesta menetyksestä.. Tunteesta mikä menee aaltoilevana läpi päivien. Tunteesta kun välilä luopuu toivosta ja välillä on olo että ei edes kiinnosta lapset.. Tunteesta kun lapsi on mielessä ja kokee olevansa äiti. Vaikka onkin lapseton sellainen..
Lapsettomuutta on takana kauan, niin kauan että sen laskemiseen joutuu pysähtymääm, tuntuu että viikot vaihtuu kuukausiin kuukaudet vuosiin.. Ensimmäinen lapsettomuus poli käynti oli 2008. Eli neljä vuotta sitten.. Sitä enne toistuvaa yritystä oli ollut jo puoltoista vuotta eli ovulaatiota tikuttaen ja kalenteria kytäten.. ja sitäkään ennen ehkäsy ei ole ollut mukana vuodesta 2003 kohta 10 vuotta selittämätöntä tietämättömyyttä.. Mistä kiikasta.. kun mistään ei löydy syytä ja kaikki näyttää olevan kummassakin osapuolessa normaalisti..
Vuodesta toiseen joka kuukaus laskemme kiertopäiviä, tikutamme ovulaatiota, odotamme ja ihmettelemme. Lapsettomuuslääkäri on positiivisella asenteella... kuus pitkää vuotta takana. Kuinka monta pitkää vuotta edessa..
Ensimmäinen keskenmeno 2002 lokakuussa (tietämätön raskaus, mutta silti henkisesti maailman romautti, askel askeleelta nyt vahvempana. ) Toinen varhaisen alkuraskauden km toukokuussa 2007. Näistä voisi kirjottaa jossain vaiheessa oman tekstin, kun niissä on niin paljon, että tähän tekstii viitsi sitä tunkea.. Kahden pienen enkelin - Lapseton äiti
Moni sanoo, että lopettakaa yrittäminen niin tuut raskaaks.. rentoudu elä stressaa.. Kyllä, sitäkin on yritetty, mutta ei ole helppoa unohtaa, kun kaikki muistuttaa asiasta... Ja kuitenkin naisen kehossa tapahtuvat muutokset tuovat mieleen joka kk sen, että ei tästäkään kierrosta... Mutta minkäs teet.. Mieltä se kaihertaa, milloin on meidän vuoro. Mitä teen väärin. Tai siis kun saisi selvyyden mistä tämä johtuu???
Missä "vaiheessa" mennään juuri nyt...
Olen marraskuusta 2011 aloittanut clomifen lääkityksen ja sen seurana terolut säännöllistämään kuukautis kiertoo.. Joka kuukauden seuranta ultrat rasittavat, kun lääkärin suusta kuuluu sanat, täällä on kaunis munarakkula kypsynyt ovulaatio on varmaa tän ja tän välisenä aikana.. Kohdun limakalvo on paksuuntunut sopivasti, kaikki näyttää hyvältä. Jotenkin jo siinä vaiheessa miettii seuraavaa kiertoa ja sitä että millon ne menkat taas alkavat.. Vakuutus ei korvaa hoitoja joka kierrosta monta sataa euroa, ja mitään syytä ei löydy.
Nyt on neljä kiertoo odotettu Inseminaatioon pääsemistä.. Kierto on aina osunut viikonlopulle.. MITEN VOI OLLA NELJÄ KIERTOO ja ovulaatio .. lauantaina.. huh huh. Mutta nyt jänskät paikat edessä ensimäinen IUI on tehty nyt 28.05.2012 ja 12.6 on tarkoitus testailla näytteenotto keskuksessa.. Jotenkin joka päivä menee niin vuoristo rataa että ajatus on jo että negahan se sieltä tulee.. Eipähän tipahda niin korkialta alas kun valmistautuu siihe.. Mutta se pieni toivon kipinä.. Se pieni joka välillä mahanpohjassa aiheuttaa pienen pieniä perhosia.. Ne ilon kyyneleet jotka vaihtuu sadasosa sekunneissa pettymyyden kyyneleiksi.. Pysähdyn, rauhotun, kuuntelen, Ei mitään hätää.
Inseminaatio on nyt sitten yhdistettynä ovulaatio indukstioon, eli juuri tuohon clomifen lääkitykseen joosa munasolun irtoamiseen ja kasvamiseen vaikutetaa hormooneilla..
Jos nyt tästä ei tärppää..
sitten tulee muutaman kuukauden tauko.. "kesäloma" voin kertoo että sillon ei tarvii kysellä mietinkö, EI en mieti.. menen elän ja vaikka bailaan koko kesän.. Mutta ei en mieti.. Tai ainakin siihen pyrin.. Olen yrittänyt vähentää stressaamista. ei se siitä stressaamalla parane.. Oon myös huomannut sen että kesän lähestyminen on tuonut mulle muuta ajateltavaa, tuntuu että tahtois olla koko ajan menossa joka paikkaan, yrittää unohtaa koko asian kauhialla tekemisen määrällä.. Pohtinut myös sitä että en voi mennä töihin koska siellä on liikaa aikaa pysähtyä miettimään tätä.. Tosiaan, siinä se.. miettimisen aihe.. TYÖ. Se kun tuntuu että kaikki odottaa että miks et ole töissä. Jotenkin ei kiinnosta edes hakea.. Lastenohjaaja? Entä ne päivät töissä mitä tulee kun tuntuu et sydän revitään rinnasta. Se kun pidät vauvaa töissä sylissä ja ajatukset rupee pyörimään, ne hetket tulee ja menee.. Tiedän että olen hyvä työssäni ja pärjään lastenparissa todella hyvin.. Mutta se tunne, mistä ei voi puhuu kellekkään.. Kukaan ei vaan tajua kuinka paljon töissä oleminen vie mun voimia. Katsotaan sitten myöhemmin.. Kyllähän sitä jo sinne kaipaakin... Koska kyllä rakastan töissä oloa.. Kauhean ristiriitasta olla.. Minä.
( iui eli inseminaatio, hyvä havainnollistaminen miten se tapahtuu on tässä videossa jonka löysin youtubesta: IUI )
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)