Voimavara?

Lapsettomuus voi jossain vaiheessa parisuhdetta olla voimavara, Yhteinen projekti johon kumpikin on sitoutunut, niin fyysisesti kuin henkisesti... Mutta lopulta se voi ollakin kauhea kauhutarina elämän suurin tragedia joka on joka hetkessä läsnä. Se on asia johon ei itse pysty vaikuttamaan vaan pitää antaa aikaa. Viikot vaihtuvat kuukausiksi. Kuukaudet vuosiksi, vuodet vuosi kymmeniksi...

Se tunne, että joku muu jossain päättää puolestasi saatteko olla perhe. Kenellä on oikeasti oikeus päättää, kenellä on oikeus tulla äidiksi ja isäksi? Ja sitten pohditaan adoptiota. Joo ei sitä projektia voi aloittaa samaan aikaan kun hoidot on käynnissä.. Hoidoissa voi viedä vuosia ja sitten kun siirrytään adoptio jonoon voi mennä toiset kymmenen vuotta, Kyllä tämä on yhden sortin odottamista. Välillä tulee jo tunne että onko tämä oikeesti nyt tämän kaiken arvoista. Mutta aina se loppu tulos.. on se.. Tahdomme oman rakkaan pienen nyytin joka on meidän oma. meidän lapsemme, Rakkautemme "hedelmä"

Voiko tämä ahdistus ja epäoikeudenmukaisuuden tunne helpottaa ennenkö tämä on ohi? Milloin tämä sitten on ohi? Silloin kun hoidot on käyty? Olenko valmis luopumaan hoidoista missä vaiheessa? Olenko valmis luopumaan biologisen lapsen toivosta? ja siitä että saan kantaa sisälläni maailman kauneinta asiaa?   - Tätä tilannetta voi yrittää ymmärtää, mutta entä jos se ei vaan mene tajuntaan asti?

Mielen ja oman elämän hallinta kivun keskellä on välillä rankkaa. Välillä jopa pelkään menettää järkeni. Tämän vuoden puolella olen huomannut muuttuvani todella paljon ihmisenä. Olen tullut pinnallisemmaksi ja tunteettomaksi kaikkien tunnepurkauksieni keskellä. Välillä tosiaan huomaan että en tunne enään mitään, kunnes jostain ne tulee kuin tsunamin lailla takaisin mukaan elämään. Olen välillä ajatellut että en ole enään oman elämäni "herra" annan virran kuljettaa...Ulkoinen minäni hymyilee ja antaa ulkoisesti ymmärtää kaiken olevan hyvin, en tahdo ihmisten näkevän tuskaani joka sisälläni valitsee.. Se tunne kun huomaat pitäväsi toisen lasta sylissä ja tunnet kuinka oma sydän itkee kaipuuta. Mietin myös että huomaako minusta ulkopäin että olen viallinen luontokappale. Olen tullut tulokseen. Konkreettisesti tämä on vain minun sisällä oleva asia, mun yksityinen asia jota ulkoa päin ei näe.

On olemassa paskoja päiviä ja sitten niitä vähemmän paskoja päiviä.. Hetken tie on kevyt? ... kaksin kulkea.. : Linkki

On olemassa ilosia asioita ja asioita jotka tuo minulle elämään onnellisuuden tunteita, mutta se on totuus, että se ei poista sitä tuskaa jota tyhjyys sisälläni aiheuttaa...